Iltapäivätoiminnan järjestäminen ja maksut
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2024-2025
Kangasalan kaupunki järjestää iltapäivätoimintaa kaikille 1. vuosiluokkien oppilaille sekä 2.-6. vuosiluokkien erityisen tuen oppilaille. Mikäli ryhmässä on tilaa, voidaan toimintaan ottaa myös 2. vuosiluokkien muita kuin erityisen tuen oppilaita. Tarvittaessa suoritetaan arvonta. Ryhmien ollessa täynnä hakuajan ulkopuolella hakeneet sijoitetaan varasijoille.
Iltapäivätoimintaa järjestävät kaupungin omien ryhmien lisäksi myös KU- 68 Suoraman koululla ja YMCA Vatialassa.
Toiminnan tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä, luoda perustaa hyville vapaa-ajanviettotavoille ja auttaa perheitä kasvatustehtävän toteuttamisessa. Lisäksi toiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä riskitekijöitä, jotka liittyvät valvomattomaan ajankäyttöön ja yksinoloon. Erityistä huomiota kiinnitetään leikkiin ja muuhun lapsen kasvua tukevaan toimintaan, kuten liikuntaan, ulkoiluun ja kädentaitoihin, aikaa on myös läksyjen tekemiseen.
Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma löytyy tämän sivun liitteet- osiosta.
Ilmoittautuminen toimintaan lukuvuodelle 2024-2025 on ollut 2.-15.4.2024 välisenä aikana Wilmassa.
Wilmaan tulee kirjautua selaimen kautta osoitteessa https://kangasala.inschool.fi/ ja valita etusivun oikeasta yläkulmasta lapsen tulevan lukuvuoden tieto (tulevat 1. luokkalaiset valinnaksi koulu, ei esikoulu). Hakemus tehdään Hakemukset ja päätökset -välilehdellä. Valitse oikeasta reunasta Tee uusi -hakemus ja valitse valikosta IP: Hakemus iltapäivätoimintaan. Täytä tiedot tarkasti. Iltapäivätoimintaan valituilta kysytään myöhemmin tarkemmat lisätiedot, esimerkiksi allergiat.
Päätösten valmistumisesta on tiedotettu Wilmassa. Jos huoltaja on hyväksynyt sähköisen tiedoksiannon, päätös on luettavissa Wilmassa. Muussa tapauksessa päätös on lähetetty postitse.
Ilmoittautumisvaihtoehdot:
– iltapäivätoiminta, lyhennetty palveluntarve 120 €/kk (enintään 3 h/pvä tai 12 pvä/kk)
– iltapäivätoiminta, kokoaikainen palveluntarve 160 €/kk (4 h /pvä)
Paikkoja on rajoitetusti. Yksiköissä, joissa on useampi kuin yksi iltapäivätoiminnan järjestäjä, ei voida taata pääsyä haluttuun ryhmään. Ilmoittautumisen yhteydessä voi esittää ryhmä- ja kaveritoiveita. Toiminnan järjestäjä ei voi taata paikkaa, jos hakemus tulee hakuajan jälkeen. Toimintaryhmä perustetaan, kun siihen ilmoittautuu vähintään kymmenen lasta.
Iltapäivätoiminta alkaa 7.8.2024. Toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja sitä järjestetään koulun työpäivinä maanantaista perjantaihin klo 12.00-16.00. Koulujen loma-ajat eivät kuulu toiminnan piiriin.
2. -LUOKKALAISTEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTAAN ILMOITTAUTUMINEN KEVÄT 2025
Ilmoittautuminen koskee ainoastaan niitä yksiköitä, joissa 2. -luokkalaisille on ollut ryhmissä tilaa syksyllä 2024. Nämä yksiköt ovat: Haviseva, Huutijärvi, Kirkkoharju, Tursola ja Vatiala (YMCA). Ilmoittautumisesta on tiedotettu Wilmassa.
Iltapäivätoimintaan syksyllä 2024 osallistuneiden 2. -luokkalaisten päätökset ovat voimassa 31.12.2024 saakka. Syksylle 2024 tehty myönteinen päätös ei ole voimassa kevään 2025 osalta, vaan paikkaa tulee hakea uudelleen keväälle 2025. Tämä koskee myös kielteisen päätöksen syksylle 2024 saaneita. Erityisen tuen oppilaita koskevat iltapäivätoiminnan päätökset ovat voimassa lukuvuoden loppuun saakka.
Ilmoittautuminen tehdään 4.-17.11.2024 Wilmassa. Wilmaan tulee kirjautua selaimen kautta osoitteessa https://kangasala.inschool.fi/ ja valita etusivun oikeasta yläkulmasta lapsen tulevan lukuvuoden tieto Hakemus tehdään Hakemukset ja päätökset -välilehdellä. Valitse oikeasta reunasta Tee uusi -hakemus ja valitse valikosta IP: Hakemus iltapäivätoimintaan. Täytä tiedot tarkasti. Iltapäivätoimintaan valituilta kysytään myöhemmin tarkemmat lisätiedot, esimerkiksi allergiat.
Päätökset tehdään viimeistään 5.12. Päätösten valmistumisesta tiedotetaan Wilmassa tiedotteella.
Jos huoltaja on hyväksynyt sähköisen tiedoksiannon, päätös on luettavissa Wilmassa. Muussa tapauksessa päätös lähetetään postitse.
Ilmoittautumisvaihtoehdot:
• iltapäivätoiminta, lyhennetty palveluntarve 120 €/kk
• iltapäivätoiminta, kokoaikainen palveluntarve 160 €/kk
Paikkoja on rajoitetusti. Toiminnan järjestäjä ei voi taata paikkaa, jos hakemus tulee hakuajan jälkeen.
KANGASALLE MUUTTAVIEN LASTEN ILMOITTAUTUMINEN ILTAPÄIVÄTOIMINTAAN LUKUVUONNA 2024-2025
Iltapäivätoiminnan paikkaa voi hakea sen jälkeen, kun lapsen tuleva koulu on selvinnyt.
Huoltaja, toimi näin:
- Ole yhteydessä alueen kouluun muuttopäivän varmistuttua.
- Pyydä Wilma- tunnukset koululta.
- Hae iltapäivätoiminnan paikkaa Wilman kautta. Katso tarkemmat ohjeet kohdasta Koululaisten iltapäivätoimintaan ilmoittautuminen lukuvuonna 2024-2025.
ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT
Iltapäivätoiminnan maksu on palvelutarpeen mukaan joko 160 €/kk (4 h/pvä) tai 120 €/kk (3 h/pvä tai 12 päivää/kk). Toimintamaksu sisältää ohjatun toiminnan ja välipalan.
Toimintaan osallistumisen aikaa (palveluntarvetta) voi vaihtaa syyskuussa ja tammikuussa. Huoltajan tulee tehdä palveluntarpeen muutos kirjallisesti sähköpostilla iltapäivätoiminnan koordinaattorille.
Maksusta peritään vain puolet, jos lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä. Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä. Jos lapsi aloittaa iltapäivätoiminnassa aikaisintaan kuukauden 15. päivänä tai ei muusta kuin sairaudesta johtuvasta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, peritään kuukausimaksusta puolet.
Huoltajien tulee ilmoittaa lapsen kerhoaikojen muutoksista ohjaajalle.
Maksut perii aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä.
KU-68 ja YMCA Tampere osalta laskutuksesta tulee olla yhteydessä suoraan toiminnan järjestäjään.
MAKSUALENNUKSEN / -VAPAUTUKSEN HAKEMINEN
Maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen. Poikkeuksellista maksua haetaan kirjallisesti siihen tarkoitetulla lomakkeella ja siitä päättää iltapäivätoiminnan koordinaattori.
Maksualennusta tai maksuvapautusta tulee hakea saman kuukauden aikana toiminnan aloittamisajankohdasta. Iltapäivätoiminnan koordinaattoriin tulee olla yhteydessä tulojen muuttuessa kesken toimintakauden.
Maksuvapautushakemuksen käsittelemiseksi tulee maksuvapautuslomakkeen lisäksi toimittaa todistukset tuloista. Todistuksissa tulee näkyä ennakonpidätyksen alainen tulo (bruttotulo). Mikäli kuukausittaiset tulot vaihtelevat, kuukausitulona otetaan huomioon kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. Jos taas kuukausittaisissa tuloissa ei ole vaihtelua, todistukseksi riittää viimeisin laskelma tuloista.
Iltapäivätoiminnan maksuvapautuslomakkeen voi tulostaa sivun ”Liitteet” otsikon alla olevista linkeistä ja toimittaa vaadittavine liitteineen osoitteeseen: Kangasalan kaupunki / opetus- ja koulutuspalvelut / iltapäivätoiminta, PL 50, 36201 Kangasala.
TOIMINTAPAIKAN IRTISANOMINEN
Iltapäivätoiminnasta voi irtisanoutua. Irtisanoutumiset tulee tehdä edellisen kuukauden 10. päivään mennessä. Irtisanoutuminen tehdään kirjallisesti siihen varatulla lomakkeella tai sähköpostitse iltapäivätoiminnan koordinaattorille.
Irtisanoutumislomakkeen voi tulostaa sivun ”Liitteet” otsikon alla olevista linkeistä ja toimittaa osoitteeseen: Kangasalan kaupunki / opetuspalvelut / aamu- ja iltapäivätoiminta, PL 50, 36201 Kangasala.
VAKUUTUKSET
Iltapäivätoiminta kuuluu kaupungin vakuutuksen piiriin.
ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KULJETUKSET
Kaupunki ei järjestä oppilaiden kuljetuksia iltapäivätoiminnasta kotiin.
ESITTELY MUISTA KUIN KAUPUNGIN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄJISTÄ KANGASALLA
KU-68 Liikuntapainotteinen iltapäiväkerho Suoraman koululla
Kerhossa on mahdollisuus harrastaa eri liikunta- ja urheilulajeja vuodenaikojen mukaan. Ohjelmassa on monipuolisesti, lasten toiveita kuunnellen, erilaisia liikunnanohjaajien ohjaamia lajikokeiluja, mm. pallopelejä, yleisurheilua, akrobatiaa, parkouria, luistelua ym. Jokaisena kerhopäivänä pyrimme tarjoamaan mahdollisuuden liikkua vähintään 1-1,5h sisällä tai ulkona. Ohjattujen liikuntatuokioiden lisäksi tarjoamme mahdollisuuden valvottuun omatoimiseen liikuntaan.
Liikunnan lisäksi kerhossa on mahdollisuus tehdä läksyjä, askarrella sekä viettää vapaa-aikaa erilaisten pelien ja leikkien parissa niin sisällä kuin ulkona. Kerhoon osallistumiseen ei vaadita mitään erityistä liikunta-/harrastustaustaa.
YMCA Tampereen iltapäivätoiminta Vatialan koululla
YMCA Tampere painottaa iltapäiväkerhossa monipuolisen toiminnan järjestämiseen. Toiminnassamme on tärkeää aito yhdessäolo lasten kanssa sekä mielekkään ja turvallisen ympäristön luominen.
Iltapäivätoiminnan arkeen kuuluu mm. ulkoilua, ohjattua toimintaa, vapaata leikkiä, askartelua, liikuntaleikkejä ja mahdollisuus läksyjentekoon.
Kerhotoimintaa järjestetään koulujen työ- ja loma-aikojen mukaisesti.
Jokaisessa toimipisteessä on vastaava ohjaaja ja hänen työparinaan tuntiohjaajia. Toimintaa koordinoi iltapäivätoiminnan päällikkö.