Tapahtumat lähtien
Tulevat Tapahtumat
Koiran kanssa taidemuseoon -päivänä on mahdollisuus tutustua näyttelyyn koiran kanssa. Päivä on paitsi koirille ja heidän omistajilleen, myös koirien ystäville. Päivä liittyy kiinteästi Samuli Heimosen Monesta yksi -näyttelyyn, jossa on esillä muotokuvia muun muassa koirista ja susista. Muina päivinä taidemuseoon…
Taidetila Terra: Valkeakoski-opiston kädentaito- ja taideryhmien kevätnäyttely
Valkeakoski-opiston kädentaito- ja taideryhmien kevätnäyttely. Näyttelyyn voi tutustua pääkirjaston aukioloaikoina ma–pe klo 9–19, la klo 9–15.
Kuhmalahden kirjastossa on esillä Jari Rantasen taidetta 1.4.-30.4.
Vatialan kirjastossa on näytteillä 2.-26.4. Ahjolan kansalaisopiston "Maalaus Atalassa" -ryhmän töitä. Taiteilijat: Katri Ikonen, Matti Leivo, Virpi Mikkola, Helena Mäentaka, Tanja Nieminen, Eeva Palmolahti, Taina Rantala, Marjatta Salovaara, Christina Valkama, Juha-Pekka Virkki. Opettaja: Soile Jääskeläinen
Kangasala-talon galleriassa on avautunut kuvataiteilija Tuula Lehtisen taidokkaita mosaiikkeja esittelevä näyttely A Piece of Cake. Taiteilijatapaamisessa to 4.4. klo 17:30 Tuula Lehtinen kertoo siitä, miten mosaiikit ja muu taide syntyy. Tuula Lehtisen näyttelyssä on neljä seinälle ripustettua mosaiikkiteosta vuosilta 2006…
Kimmo Pyykkö -taidemuseon kevään senioripäivät pidetään keskiviikkoisin 13.2., 13.3. ja 10.4. klo 11-17. Sisäänpääsy senioreille 2 € koko päivän. Senioripäivän opastus Samuli Heimosen Monesta yksi -näyttelyyn klo 13. Opastus sisältyy pääsymaksun hintaan. Ajankohtaiset näyttelyt: Samuli Heimonen: Monesta yksi 26.1. - 19.5.2019…
Kuvataiteilija Samuli Heimosen Monesta yksi -näyttely esittelee uusia maalauksia, joissa hänen aiemmasta tuotannostaan tutut sudet ja koirat ovat saaneet maalaamalla toteutetun mosaiikkimaisen muodon. Samuli Heimonen kertoo näyttelystään ja taiteestaan taiteilijatapaamisessa to 7.2. klo 17.30 ja to 11.4. klo 17.30. Monesta yksi -näyttely…
Tampereen seudun autismiyhdistys TSAU ry järjestää taidenäyttelyn galleria Art Villa Armaassa. Kuvallinen ilmaisu on yksi autismikirjon henkilöiden vahvuuksista ja toimii voimakkaana itseilmaisun välineenä. Näyttely avaa ikkunan tähän maailmaan.
Taidetila Terra: Kuvataide- ja käsityökoulu Siluetti: Satua ja fantasiaa
Kuvataide- ja käsityökoulu Emil, Kangasalan toimipiste Siluetti: Satua ja fantasiaa. Näyttelyyn voi tutustua pääkirjaston aukioloaikoina ma–pe klo 9–19, la klo 9–15.
Lasten lauantai: Susi ulvoo ja muita eläinten ääniä
Tervetuloa kevään viimeiseen Lasten lauantaihin! Klo 10 Lasten oma kierros Samuli Heimosen näyttelyssä Vapaa pääsy lapsille ja heidän kanssaan tuleville aikuisille. Kesto n. 30-45 min. Klo 11 Hiljainen puu ja soivan metsän otukset -musiikkisatu Liput 5 € / henkilö. Sopii…
Pälkäneläisen Aune Mattilan tilkkutaidenäyttely on osa hänen 80-vuotisjuhlaansa ja osa World Art Gamesin tapahtumaa Suomessa. Mattila on työstänyt tilkkuja jo nelisenkymmentä vuotta. Hän värjää kankaita eri menetelmin, vaihtaa tilkkuja ulkomaalaisten ystäviensä kanssa ja rakentaa tilkuista suuri kokoisiakin teoksia. Näyttelyssä esillä…
Suojeluskunta ja Lotta Svärd näyttely kertoo vapaaehtoisen maanpuolustyön ensimmäisistä vuosikymmenistä itsenäisessä Suomessa pirkanmaalaisin silmin. Näyttely valmistui viime vuonna ja se on kierellyt Tampereen seudun kirjastoissa ja kouluissa muutaman viikon jaksoin. Näyttelyn on tuottanut Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuseo yhdessä museokeskus Vapriikin…
Kimmo Pyykkö -taidemuseo onnittelee kaikkia äitejä! Äitienpäivänä su 12.5. äidit pääsevät tutustumaan maksutta Samuli Heimosen näyttelyyn Monesta yksi ja taidemuseon perusnäyttelyyn Kimmo Pyykkö: Pitkän matkan ateljee. Kaikille avoin yleisöopastus Samuli Heimosen näyttelyyn klo 13 pääsymaksun hinnalla. Lue lisää näyttelyistä: Samuli…
Kangasala Jukola -näyttelyssä voit tutustua nyt 71. kertaa järjestettävän Jukolan viestin historiaan. Esillä on aineistoa myös Kangasalan paikallisesta suunnistushistoriasta. Aiheet kytkeytyvät tiiviisti yhteen: Kangasalan Kisa ja Kangasala SK ovat menestyneet Jukolassa aina palkintosijoille asti, ja tänä vuonna Kangasala SK toimii…
Taidetila Terra: Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän näyttely
Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän näyttely. Näyttelyyn voi tutustua pääkirjaston aukioloaikoina ma–pe klo 9–19, la klo 9–15 (Suljettu 29.–30.5.).
Samuli Heimonen: Monesta yksi Kuvataiteilija Samuli Heimosen laaja yksityisnäyttely Monesta yksi -näyttely esittelee uusia maalauksia, joissa taiteilijan aiemmasta tuotannosta tutut sudet ja koirat ovat saaneet maalaamalla toteutetun mosaiikkimaisen muodon. ”Viehätys maalata maalausta kuin tekisi mosaiikkia, piilee sen rakentelevassa luonteessa. On…
Vatialan kirjastossa on esillä 20.5-7.6. Kristian Isotalon valokuvanäyttely Päiväkotielämää Etiopiassa. Tervetuloa tutustumaan!
Kuhmalahden kirjastossa on esillä Viljo Vuorisen tauluja 20.5.-28.6. Tervetuloa!
Taidetila Terra: Ismo Jokiaho: Tilapäisesti tai pysyvämmin
Ismo Jokiaho: Tilapäisesti tai pysyvämmin. Näyttelyyn voi tutustua pääkirjaston aukioloaikoina ma–pe klo 9–19; torstaina 20.6. klo 9–15.
Maalauksissani lapsuuden tunnemuistot muuttuvat kuviksi, joista löytyy figuratiivimaalauksen traditiota, ajankulun huolettomuutta sekä ripaus maisemallisuutta. Välillä ihminen vaihtuu Legoukoksi, kaikille tutuksi hahmoksi, joka on osa ikäpolveni kollektiivista lapsuusmuistoa. Teokseni rakentuvat toisistaan eriävien elementtien sekoittumisesta. Maalausjäljessä selkeä esittävyys yhdistyy maalien materiaaliseen sattumanvaraisuuteen.…