Tapahtumat lähtien
Tulevat Tapahtumat › Musiikki
Pirkanmaan musiikkiopiston oppilaiden esityksiä eri soittimin Suoraman koululla.
Kangasala-talon konsertissa kuullaan Timo Lassyn kokoonpanoista uusinta, Lassyn, basisti Ville Herralan ja rumpali Jaska Lukkarisen muodostamaa Trioa, joka julkaisi ylistystä keränneen debyyttilevynsä 2021. Albumilla kuullaan varsinaisen trion ohella muhkeita jousisovituksia ja elektroniikkaa. Koko soundimaailma kuvaa hyvin Lassyn jatkuvaa uudistumista taitelijana.…
Bändin tarina alkoi, kun Olli Lindholm ihastui Jussi Hakulisen omintakeiseen musiikkiin, ja heidän ystävyytensä synnytti legendaarisen yhtyeen Porissa vuonna 1981. Olli oli yhtyeen laulaja ja lauluntekijä sen perustamisesta lähtien aina kuolemaansa asti. Jussi toimi kosketinsoittajana, laulajana, sekä erityisesti säveltäjänä ja…
Bändin tarina alkoi, kun Olli Lindholm ihastui Jussi Hakulisen omintakeiseen musiikkiin, ja heidän ystävyytensä synnytti legendaarisen yhtyeen Porissa vuonna 1981. Olli oli yhtyeen laulaja ja lauluntekijä sen perustamisesta lähtien aina kuolemaansa asti. Jussi toimi kosketinsoittajana, laulajana, sekä erityisesti säveltäjänä ja…
Jazz & Blues painotteiset Lepojamit aina kuun toisena maanantaina klo 19-21. Jami-isäntänä Antti Katajisto. Vapaa pääsy! Lepokodin ystävien ja Kangasalan Tredun opiskelijoiden valmistamista herkuista buffet-tarjoilu Lepokodin hyväksi. Jamipiiseiksi ma 11.12.2023 ovat ehdolla: White Christmas C The Christmas Song F Winter…
PERUTTU: Teemu Keskisarja ja Kyllikki Saaren mysteeri
Esitys on valitettavasti peruttu. Ennakkoon ostettujen lippujen palautus: 1) Palautus Lippu.fi kautta (Lippu.fi kanavista ja Kangasala-talon lipunmyynnistä ostetut liput) Hae palautusta tästä linkistä › tai 2) Palautus Kangasala-talon lipunmyynnin kautta (vain Kangasala-talon lipunmyynnistä ostetut liput) Hyvitykset tähän tilaisuuteen ostetuista lipuista…
Pirkanmaan musiikkiopiston viuluoppilaat esiintyvät.
Keväältä (12.5.2023) siirtynyt konsertti Toukokuun esitykseen ostetut liput käyvät sellaisinaan tähän uuteen konserttiin! Edu Kettusen 17. albumi City By The Sea on hänen uransa ensimmäinen englanninkielinen albumi. Se julkaistaan keväällä 2023. Edu Kettunen kertoo albumin taustoista: ”Urani alkoi englanniksi Broadcastin…
Marko Haavisto & Poutahaukat /w Mr Breathless
Luvassa on tunnelmallinen ja menevä ilta, kun Marko Haavisto & Poutahaukat -yhtye ja Suomen etulinjan rock’n’roll pianisti ja laulaja Mr Breathless yhdistävät voimansa. Ohjelmistossa kuullaan niin Poutahaukat-hittejä kuin Mr Breathless –vetoisia, veret seisauttavia rock’n’roll-numeroita. Näitä esiintymisiä tehdään vain syksyllä 2023,…
Kangasalan urkutehdas 180v!
13.10.1843 Anders Thulé niminen urkujenrakentaja sai luvan rakentaa urkuja Suomessa. Tuosta päivästä lähtien Kangasalla rakennettiin 4. sukupolven ja 152 vuoden ajan yli tuhannet urut ja yli 8000 urkuharmonia. 13.10.2023 180-vuotiasta urkutehdasta juhlitaan upealla konsertilla Kangasalan kirkossa. Urkuri ja cembalisti Markku…
Fredi valmisteli konserttia kanssamme, kunnes työ keskeytyi surullisimmalla mahdollisella tavalla, hänen poismenonsa myötä. Fredi kuitenkin antoi siunauksensa projektille ja valitsi omat suosikkinsa konserttiin. Uudet sovitukset juuri tälle orkesterille antavat tutuillekin lauluille uudenlaisia sävyjä. Fredi esiintyi, sävelsi ja sanoitti lauluja seitsemällä…
Valovoimaista Katri Ylanderia kuullaan tänä syksynä akustisella kiertueellaan ympäri Suomen konserttisalien. Valtavista hiteistään ja upeasta äänestään tunnettua artistia säestää sellisti Elias Kahila ja kitaristi Markus Venehsalo. Erikoiskiertue sai ideansa vuosi sitten syksyllä soitetusta keikasta, jossa säestys oli samanlainen. ”Pimeät illat,…
Karisma, ammattitaito, valtava energia ja vauhti ovat vain osa ominaisuuksia, joilla etnomusiikkiryhmä Džerela Karpatia voi kuvata. Jokainen ryhmän jäsen on erittäin ammattitaitoinen ja omaperäinen esiintyjä ja tulkitsija, jokaisella on oma taiteellinen näkemyksensä ja luova taiteellinen tulkintansa. Kun tällaiset yksilöt saadaan…
Minja Koski, Mikael Saari ja Lumos-kvartetti esittävät sanataituri Gösta Sundqvistin tarkkanäköisiä lauluja. Leevi and the Leavingsin rakastettua tuotantoa kuullaan sovitettuna jousikvartetille, kahdelle laululle ja kitaralle. Konsertissa kuullaan kappaleet Rin Tin Tin, Pohjoisen taivaan alla, Amalia ja monta muuta iki-ihanaa klassikkoa.…
Ewa Kaarela Swing Band plays Toivo Kärki
Tarjolla on poikkeuksellisen kiinnostava kokonaisuus, joka avaa kokonaan uusia näkökulmia sekä Toivo Kärkeen että koko suomalaiseen populaarikulttuuriin. Laulujen sovitukset on tehty jazztyyliin. Sovittajina ovat ”Jenttu” Nowak, Saku Järvinen, Pentti Lasanen ja Antti Sarpila. Suurin osa lauluista on sellaisia, joita Kärki…
Suomalaisten kevyen musiikin ystävien kestosuosikiksi noussut Amadeus Lundberg saapuu konsertoimaan Kangasala-taloon. Lundberg esittää konsertissaan suomalaisia tangoja, kauniita kansainvälisiä balladeja ja italialaisia klassikoita. “Konsertissa on luvassa muistorikkaita lauluja ja upeaa tunnelmaa”, Lundberg kertoo. Amadeusta säestävät konsertissa pianisti Janne Hovi ja viulisti…
Jyväskylä Big Band ja Kipinät-kuoro: Don’t You Worry ’Bout a Thing!
Jyväskylä Big Band ja Kipinät-kuoro tuovat jazzin sykettä lokakuun pimeyteen! Lähes 60 muusikkoa ottaa Kangasala-salin lavan haltuunsa, kun Jyväskylä Big Bandin ja Kipinät-kuoron yhteiskiertue alkaa Kangasalta. Kollektiivi esittää alun perin New York Voices -lauluyhtyeelle sorvattuja sovituksia svengaavista jazz- ja lattarikappaleista.…
Huippumuusikot tuovat Irlannin kirkkoon! Konserttiin on vapaa pääsy. Kangasalan kirkossa pääsee nauttimaan lokakuun viimeisenä päivänä irlantilaisen taidemusiikin helmistä. Sävellysten aikaikkuna on 1800-luvulta nykypäivään. 40 Shades of green -konsertissa kuullaan niin irlantilaista klassista, nykymusiikkia kuin perinnemusiikkiakin. Tapahtumassa esiintyvät kansainvälisen uran tehnyt…
Syksy on synkeimmillään, mutta mainio vintage-orkesteri Seminola soittaa meitä jo kevättä ja kesää kohti perinteisessä Kangasala-talon syyskonsertissaan! Luvassa on kevään ja kesän tuulahduksia sisältäviä koti- ja ulkomaisia iskusäveliä 1920–1950-luvuilta. Seminola-orkesteri on vuonna 1926 Tampereella perustettu tanssiorkesteri, joka on pitkän tauon…
Samuli Putron vuosi 2023 starttasi juhlavasti uuden loistavan Ikävä mummoa -albumin myötä. Levynjulkaisukiertue Automatka Ruotsiin käsitti yli 20 konserttisalia, ja nimensä mukaisesti päättyi Tukholmaan. Kesä meni luonnollisesti railakkaasti festivaaleilla. Syksyllä tämä ”Suomen coolein trio” sukeltaa sinne missä sattuu ja tapahtuu,…