Tapahtumat lähtien
Tulevat Tapahtumat › Musiikki
Nuorista aikuisista koostuva kansanmusiikkiyhtye Roine esittää kansanmusiikkia Roineen rannoilta ja muualta Suomesta sekä Pohjoismaista. Yhtyeen soitinkirjosta löytyy muun muassa mandoliini, avainviulu ja harmoni. Soitinvalikoima mahdollistaa monipuoliset sovitukset perinteitä kunnioittaen. Yhtyeen ohjaajana toimii Olli Sippola. Vilpeilän kyläkahvila palvelee tapahtumapäivänä klo 14…
Vilpeilän kesäpäiväkirppis ja klassiset soinnut
Avoimet kylät -tapahtuma Vilpeilän kylätalolla! Pihalla kirppis ja ilmaiset myyntipaikat! Klo 12-14 voit tehdä kesäkukka ja taimiostokset Kultapellon Puutarhan upeasta valikoimasta sekä oppia Vihdanteon salat Leon opissa. Myynnissä myös vihtoja. Klo 15 Klassisen musiikin konsertti Sylvan-kvartetti "Maan korvesta" kansansävelmiä ja…
Kaarton kesäinen musiikkikahvila alkaa 11.6 klo 18 Miltä kuulostaisi musiikin täyteinen kesäilta kauniissa kahvilamiljöössä Roineen rannalla? Kamarikuoro Kaarto ry järjestää yhteistyössä Vehoniemen alamajan kanssa kesäisen musiikkikahvilan. Luvassa on laadukasta kesäistä kuoromusiikkia, maittavaa kahvitarjoilua sekä tuttuja kesäisiä yhteislauluja. Tapahtuman virallinen ohjelma…
Kangasala Classic
Kangasala Classic -kamarimusiikkifestivaali valaisee neljättä kertaa kaupungin musiikkitaivaan monipuolisella ja lumoavalla ohjelmistolla viikkoa ennen juhannusta. Tämän vuoden teemana on Valo. Festivaali tarjoaa tänä vuonna runsaan annoksen ennennäkemättömiä elämyksiä, kuten Kamus-kvartetin tähdittämän ennakkokonsertin ja TVstä tutun Salla Paajasen juontaman toivekonsertin Kangasala-talolla,…
Festivaalin avajaispäivän puistoetkot tarjoilevat kamarimusiikkia Arboretum Frickissä, jossa alppiruusut ja atsaleat ovat juuri festivaalin aikana täydessä kukassaan. Konserttipäivänä puisto on auki maksavalle yleisölle klo 12-15, jonka jälkeen puistoon on vapaa pääsy konserttivieraille. Konserttivieraat saavat vapaasti tutustua puistoon! Ohjelmassa monipuolinen kattaus…
Kangasala Classic -kamarimusiikkifestivaalin avajaiskonsertissa kuullaan György Ligetin, Claude Debussyn, Benjamin Brittenin ja Gabriel Faurén teoksia Suomen eturivin nuorten muusikoiden tulkitsemana. Ohjelma: György Ligeti (1923-2006): Etudes, Book1: No.5 Arc-en-ciel Claude Debussy (1862-1918): Viulusonaatti g-molli Benjamin Britten (1913-1976): Lachrymae, Reflections on a…
Joseph Haydnin niin kutsutut Aurinko-kvartetot op. 20 tekivät musiikinhistoriallisen vallankumouksen ja muokkasivat koko länsimaisen musiikinhistorian suuntaa. Konsertissa kuullaan jousikvartetto op. 20 nro 5, joka lienee intensiivisyydessään Aurinko-kvartetoista soitetuimpia. Ottorino Respighin Il tramonto - Auringonlasku vuodelta 1914 heijastelee menetetyn rakkauden ja…
Kangasala Pride-piknik
Kangasalan ensimmäistä Pride-tapahtumaa vietetään perjantaina 14.6. klo 16–19 Kangasalan torilla rennon kaupunkipiknikin muodossa. Tule juhlistamaan moninaisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa! Tapahtuma on ilmainen, ikärajaton ja päihteetön. Kangasala Pride-piknik perjantaina 14.6. klo 16–19 musiikki (DJ DSM) Pajoissa Pride-teemaista tekemistä: rintanapit, helmikorut ja…
Festivaalin perjantai-illassa vierailee kamarikuoro Tampere Cappella. Vaikuttava ja monipuolinen ohjelmakokonaisuus yhdistää harvemmin kuultavalla tavalla kuoro- ja kamarimusiikkia Markus Yli-Jokipiin johtaman 16-henkisen kuoron esiintyessä yhdessä festivaalin taitelijoiden kanssa. Ohjelma: Ola Gjeilo (1978- ): Serenity Samuel Barber (1910-1081): Reincarnations op. 16, I…
Ensi kertaa järjestettävä perjantain myöhäisillan konsertti tarjoaa tunnelmallisen konserttielämyksen uniikissa paikassa, Pälkäneen Rauniokirkossa. Suomen kansallisoopperan orkesterin soolosellisti Samuli Peltonen tulee tulkitsemaan J.S. Bachin ja Kaija Saariahon musiikkia myöhäisillan taivaan alla. Ohjelma: Kaija Saariaho (1952-2023): Sept Papillons J.S. Bach (1685-1750): Soolosellosarja…
Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! on raikkailla, kekseliäillä sovituksillaan ja taidokkaalla musisoinnillaan ilahduttanut lapsia ja lapsenmielisiä jo vuodesta 2007. Orkesteri viihdyttää sekä lapsia että aikuisia kansanmusiikkiperinnettä kunnioittaen, halliten myös muut musiikilliset tyylilajit kalevalaisesta laulusta salsaan ja sottiisiin, jazzista reggaen rytmeihin. Luvassa svengaavaa menoa…
Festivaalilauantaina Sahalahden kirkon iltapäiväkonsertissa kuullaan kiehtova kokoelma suomalaisia sävellyksiä - ja löytyy joukosta yksi tanskalainenkin teos. Pääosassa suomen eturivin harmonikkataiteilija Janne Valkeajoki, joka yhdessä festivaalin jousisoittajien kanssa loihtii ilmoille todellisen tunnelmien kirjon. Ohjelman mietteliäs ja surumielinenkin tunnelma vaihtuu lopuksi riemukkaaseen…
Sydänystäväksi Aikuinen Nainen – musiikki-ilta Paula Koivuniemen laulujen parissa
Sydänystäväksi Aikuinen Nainen on tarinallinen musiikki-ilta. Esityksessä kuullaan Paula Koivuniemen tunnettuja iskelmiä vuosien takaa sekä hänen uudempaa tuotantoaan. Esittäjinä Maarit Peltomaa ja Arla Salo. Lauantaina 15.6.2024 kello 17.00 Tervaniemen Työväentalolla Kuhmalahdella, Pohjantie 159. Liput 25€/kpl. Paikalla myös puffetti. Esitys kestää…
Lauantaina Kangasala Classic festivaalilla kuullaan viihdyttävä ja tunteita herättävä konserttiohjelma, joka on koottu kutsuvieraiden toiveista. Konsertissa TV:stä tuttu toimittaja ja juontaja Salla Paajanen johdattelee kutsuvieraat kertomaan tarinansa toiveiden takana. Kutsuvieraiden listalla on muun muassa näyttelijä ja laulaja Anu Hälvä, entinen…
Kangasala Classic: Kesäpäivä Kirkkoharjulla: Vaski Resque
Trumpetisti Visa Haaralan ja tuubisti Aleksi Saraskarin Vaski Rescue -duo on viihdyttänyt kuulijoitaan jo liki parinkymmenen vuoden ajan. Yhtye tunnetaan valloittavana livejukeboksina, joka mielellään toteuttaa yleisön toiveita, joskus myös itselleen tuntemattomien kappaleiden äärellä. Luvassa on siis rentoa tunnelmaa, hulvattomia tulkintoja…
Kangasala Classic: Päätöskonsertti Kohtaamisia kuunvalossa
Festivaalin päätöskonsertissa sunnuntaina kuullaan väkevä ja tummasävyinen ohjelma, jonka aloittaa Dimitri Yanov-Yanovskyn Lachrymae. Sopraano Meeri Pulakan tulkitsema sielumessun tuomiopäiväteksti saa jousikvartetin säestämänä hartaat, mutta voimalliseksi kohoavat puitteet. Jousisekstetto Verklärte Nacht on 150-vuotisjuhlavuottaan tänä vuonna viettävän Arnold Schönbergin todellinen kulttiteos, jonka…
Kesäpäivä Kangasalla – Mielenmaisemia-yhteislaulutilaisuus
Tiistaina 18.6. Kangasalan pääkirjaston lehtisalissa lauletaan Pirkanmaan maakuntalaulun kunniaksi. Kesäpäivä Kangasalla on Sakari Topeliuksen vuonna 1853 kirjoittama runo, josta Gabriel Linsén teki sävellyksen vuonna 1854. Sävellys koskettaa laulajia ja kuulijoita edelleenkin vuodesta toiseen. Juhlistaakseen tätä pitkää taipaletta Kangasalan kirjasto järjestää…
Tule nauttimaan Roineen tarttuvista rytmeistä Vilpeilän kauniiseen maalaismiljööseen! 15 hengen kansanmusiikkiyhtye Roine esittää monipuolisia sovituksia perinteitä kunnioittaen niin Roineen rannoilta kuin muualta Suomesta aina Pohjoismaihin asti. Yhtyeen soitinkirjosta löytyy mm. mandoliini, avainviulu ja concertina. Lämpimästi tervetuloa! Kyläkahvila palvelee klo 14–18
Masa Orpana & Olmarin Unioni konsertoi Saarikylien Nuorisoseurantalo Kumpulassa. Tunnelmallista Jazzia hienossa kulttuuriympäristössä. Liput 20 € myydään ovelta, konsertissa on väliaika ja puffetti on auki jo ennen konserttia.
Kangasalan Kulttuuriviikon avajaiset järjestetään Kangasalan torilla maanantaina 8.7. klo 14. Avajaispuheen pitää hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja, valtuutettu Pekka Lahti ja musiikista vastaavat kansanmusiikkia soittavat Kangasalan Pelimannit ja jazztrio Hot Heros. Tapahtumaan on vapaa pääsy.