Tapahtumat lähtien
Tulevat Tapahtumat › Matkailu
Cabaret Moulin Rougen malliin Tule viettämään glamourin täyteinen ilta, jossa pääset aikamatkalle salakapakan tunnelmiin! Ikimuistoisessa show’ssa yhdistyvät sirkus- ja burleskitaiteilijoiden sekä tanssijoiden esitykset. Esiintyjät: Olivia Rouge Show’n tuottajanakin toimiva Olivia Rouge on aloittanut uransa vuonna 2008. Hän onkin yksi ensimmäisistä…
Tangokuninkaalliset Eija Kantola ja Pasi Flodström virittäytyvät joulun tunnelmaan yhteisellä joulukiertueellaan. Eijan ja Pasin kokoamassa ohjelmistossa perinteiset ja uudet joululaulut soivat sulassa sovussa keskenään. Yhdessä he ovat levyttäneet uuden ”Joulun Henki”-joululaulun, joka on myös kiertueen nimenä. Eijan ja Pasin äänet…
Gösta Sundqvistin tarkkanäköisiä jouluaiheisia kappaleita tulkitsevat Lumos-jousikvartetti sekä laulajat Minja Koski ja Mikael Saari. Vuonna 1990 Leevi and the Leavings julkaisi Varasteleva joulupukki -joululevyn, jolla soivat lauluntekijä Gösta Sundqvistin haikean suloiset joululaulut. Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt Jouluaattona kännissä -kappale on…
Viikate konserttisalikiertueella marraskuussa ilmestyvän Hiljainen-albumin materiaalin kanssa Viikate julkaisee Korttitalo-singlen perjantaina 31.5.2024. Kappale on ensimmäinen lohkeama marraskuussa ilmestyvältä yhtyeen viidenneltätoista albumilta. Siitepölyhuiskun varresta tavoitettu solisti Kaarle Viikate kommentoi aihetta seuraavasti: ”Korttitalo edustaa uuden albumin ilmavampaa ja menevämpää antia, kuin rautalankahattaran…
Setämies on Ville Myllyrinteen komediashow, jonka jälkeen olo on kuin hammaslääkärin jäljiltä Kotiin palatessa on posket kipeinä, kieli kuivana ja hermot riekaleina. Ja taisi siinä lurahtaa lusikallinen jos toinenkin kalsareihin! Mutta viimein olet terve! Voit taas jatkaa elämääsi verettömin ikenin!…
Koko perheelle suunnattu Uskomaton Taikashow on jatkoa Taikuri Aatun ja Mentalisti Jarin yhteistyölle taikuuden parissa. Kaksikon täysin uudistunut tunnin mittainen show on sekoitus taikuutta, mentalismia, illuusioita ja hulvattoman hauskaa komiikkaa. Esitykseen on tuotu runsaasti show-elementtejä ja se on hiottu yhteen…
Musiikkia Lessons and Carols -perinteen hengessä Ord – Rossi – Vivaldi – Händel – A. Scarlatti – J. S. Bach – perinteiset brittiläiset joululaulut Kajsa Dahlbäck, sopraano Kangasalan seurakunnan Vivace-kuoro, joht. Sannamaria Salli Suomalainen barokkiorkesteri Jos on kerran tutustunut brittiläisten…
Jore Marjaranta ja Olli Ahvenlahti tarjoilevat illan täynnä tunnelmallisia ja koskettavia joululauluja Jore Marjaranta, joka tuli tunnetuksi jo Leningrad Cowboys -yhtyeen keulahahmo-laulajana, on kaunisääninen pop-tenori. Hän on sittemmin tehnyt mittavaa soolouraa laulaja-lauluntekijänä useiden albumien ja esiintymisten myötä, tarttuen välillä myös…
Matti Nykäsestä kertova, Keski-Suomen jo hurmannut Elämä on laiffii -musiikkinäytelmä nähdään vihdoin Suomen kattavalla kiertueella. Näytelmä kertoo Matin elämästä aivan nuoruusvuosista viimeisimpiin hetkiin. Esitys on rehellinen, hauska ja koskettava. Se pyrkii nostamaan esille Matin tuntemukset niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.…
Taidetila Terra: Neljä vuotta elämästä
Yhteisnäyttely esittelee Raimo Haverisen pronssiveistoksia ja Juha Jäntin mustavalkoisia valokuvia. Haverisen ja Jäntin teokset kertovat ihmiselämän käänteistä: molemmilla on takanaan neljän vuoden työttömyysjakso, johon liittyviä iloja ja suruja näyttely käsittelee. Raimo Haverinen on työskennellyt kuvanveiston parissa jo lähes 40 vuoden…
Senioripäivä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa
Senioripäivänä sisäänpääsy taidemuseoon koko päivän (klo 11–17) senioreille vain 2 €. Pääsylipun hintaan sisältyvä opastettu kierros Valtaapitäviä-näyttelyyn klo 13.
Palkittu taiteilija ja popkanteletar Ida Elina luo joulun tunnelmaa intiimissä joulukonsertissa Konsertissa kuullaan rakastettuja jouluklassikoita Suomesta ja maailmalta sekä joululauluja taiteilijan omasta tuotannosta. Kantelemusiikki vie tunnelmaa riehakkaasta herkkään, hiljentyen jouluun. Tervetuloa mukaan joulun tunnelmallisimpaan konserttiin! Laulaja-lauluntekijä, popkanteletar, Ida Elina on…