Tapahtumat lähtien
Tulevat Tapahtumat › Matkailu
Synopsis Tänä kesänä valkokankaille palaa eeppinen katastrofielokuva adrenaliinit nostattavana, rystyset valkaisevana ison kankaan jännityskyytinä, joka antaa suoran kosketuksen luonnon ihmeellisimpiin – ja tuhoavimpiin – voimiin. Jurassic, Bournen ja Indiana Jones -elokuvien tuottajilta tulee Twisters, uusi versio vuoden 1996 menestyselokuvasta Twister.…
AVAJAISET – Taidetila Terra: Kaksi kohtaamista
Tervetuloa näyttelyn avoimeen avajaistilaisuuteen keskiviikkona 14.8. klo 17–19. Tule kuulemaan lisää näyttelyn töistä ja tapaamaan sen tekijöitä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Näyttelyssä kuvataiteilijat Maila Malm ja Paula Martikainen työskentelevät installaation keinoin luonnonläheisten ja eettisten teemojen äärellä. Molemmilla taiteilijoilla on vahva…
Hautausmaaopastuksilla kuulet kaupungin historiasta, merkkihenkilöistä ja paikallisia liikuttaneista tarinoista! Opastettuja kävelykierroksia järjestetään kesäisin Pyynikin kirkkopuistossa sekä Kalevankankaan, Lamminpään, Messukylän ja Vatialan hautausmailla. Noin kaksituntisille hautausmaaopastuksille on vapaa pääsy. Lähtö Vatialan kappelilta (Kappelinkierto 3, Kangasala). Vapaa pääsy. Yhteistyössä: Tampereen ev. lut.…
K-Kino: Inside Out – mielen sopukoissa 2
Synopsis Disneyn ja Pixarin elokuva Inside Out – mielen sopukoissa 2 asettuu jälleen tunteiden tasapainon jo kerran löytäneen teinitytön Rileyn mieleen juuri sillä hetkellä, kun hänen päämajassaan käynnistyy suuri romutusurakka, jolla tehdään tilaa odottamattomalle yllätykselle: uusille tunteille! Ilo, Suru, Kiukku,…
Yleisöopastus Valtaapitäviä-näyttelyyn sunnuntaisin
Yleisöopastus Valtaapitäviä-näyttelyyn elokuussa sunnuntaisin (4.8.-25.8.) klo 13. Oppaana Hannu Kylä-Laaso. Opastus sisältyy museon pääsymaksuun.

Kävelykierros: Iltapäiväkävely kuningattaren seurassa (rooliopastus)
Kävelykierros: Iltapäiväkävely kuningattaren seurassa (rooliopastus) Suomen ainoa kruunattu kuningatar Kaarina Maununtytär kertoo Liuksialan maalaismaisemissa elämästään ja kartanonsa vaiheista. Vierailemme kierroksen aikana myös Liuksialan kappelissa. Iltapäiväkävely päättyy Karjalainen kulttuurikeskus Äijälään, jossa voi kävelykierroksen jälkeen tutustua näyttelyihin ja nauttia omakustanteisesti iltakahvit ja…
Mukaansatempaavaa jazzia ja hyvää seuraa - tervetuloa Harjujazziin 18.8.2024! Kangasalan Lepokodilla järjestetään neljättä kertaa Harjujazz, jossa kuullaan monipuolinen kattaus jazzia eri kokoonpanoilta. Luvassa on jälleen mieleenpainuva jazz-ilta kolmen orkesterin voimin, jotka esittävät jazzia kukin omalla tyylillään. Tapahtuma alkaa klo 15…
K-Kino: Inside Out – mielen sopukoissa 2
Synopsis Disneyn ja Pixarin elokuva Inside Out – mielen sopukoissa 2 asettuu jälleen tunteiden tasapainon jo kerran löytäneen teinitytön Rileyn mieleen juuri sillä hetkellä, kun hänen päämajassaan käynnistyy suuri romutusurakka, jolla tehdään tilaa odottamattomalle yllätykselle: uusille tunteille! Ilo, Suru, Kiukku,…
Yleisöopastus Valtaapitäviä-näyttelyyn sunnuntaisin
Yleisöopastus Valtaapitäviä-näyttelyyn elokuussa sunnuntaisin (4.8.-25.8.) klo 13. Oppaana Hannu Kylä-Laaso. Opastus sisältyy museon pääsymaksuun.
Synopsis Tänä kesänä valkokankaille palaa eeppinen katastrofielokuva adrenaliinit nostattavana, rystyset valkaisevana ison kankaan jännityskyytinä, joka antaa suoran kosketuksen luonnon ihmeellisimpiin – ja tuhoavimpiin – voimiin. Jurassic, Bournen ja Indiana Jones -elokuvien tuottajilta tulee Twisters, uusi versio vuoden 1996 menestyselokuvasta Twister.…
Taidetila Terra: Samottu taival, syysharjujen syli
Näyttelykokonaisuus koostuu taiteilija Ilai Eliaksen haikurunoista ja villahuovutetuista seinävaatteista sekä kierrätystekstiiliveistoksista. Näyttely kuvastaa syysiltaan pimenevää harjumaisemaa, yöllisiä samoiluretkiä, yksinäisiä pohdiskeluja ja ihmisyksilön pienuutta luonnon äärellä. Näyttelyn yhteydessä taiteilija julkaisee saman nimisen runoteoksen, joka sisältää harjujen innoittamaa haikurunoutta. Ilai Elias Lehto…
Kangasala Folk 2024
Kangasala Folk 2024 on koko perheen kansanmusiikkifestivaalipäivä, joka järjestetään lauantaina 7.9.2024 Kangasalan Pirtillä. Tapahtuma alkaa klo 10 Lasten Folkilla, jossa pääesiintyjänä Maijan karitsat. Klo 14 kansanmusiikin harrastajille on luvassa Folk Workshop, jossa kouluttajana kansanmusiikkiyhtye 5/5. Päivä huipentuu klo 18 Ilta…
Yleisöluento – Maarit Tyrkkö: Kekkosen kanssa arkistossa
Journalisti, tietokirjailija Maarit Tyrkkö Kekkosen kanssa arkistossa Minne valta päättyy – arkisto ja ääni Kangasala-talon Valtuustosali to 12.9. klo 17.30 – 19 Olin paikalla, kun presidentti Urho Kekkonen esitteli lehdistölle kuvanveistäjä Kimmo Pyykön ateljeessa huhtikuussa 1975 Suntai 75 -näyttelyyn tekemiään…
Anneli Saaristo – La Dolce Diva
Keväältä 2.2.2024 siirtynyt esitys. Helmikuun päivämäärälle ostetut liput käyvät sellaisinaan tähän 18.9.2024 konserttiin. Anneli Saaristo tunnetaan erityisesti vaativien laulelmien tulkitsijana. Upealla laulajattarella on syytä kolminkertaiseen juhlaan vuonna 2024. 75-vuotissyntymäpäivänsä ohella hän on ollut estradilla 55 vuotta. Lisäksi ikonisen La Dolce…
HURMIO à la Teemu Roivainen ja HT Combo
Tangokuningas Teemu Roivainen on legendaaristen Olavi Virran ja Frank Sinatran jalanjäljillä. Lisämausteen tulkintoihin antaa viulutaiteilija Henrik Perellón virtuoosimainen viulunsoitto ja Teemulle tilaustyönä tehdyt tangosovitukset. Tiedämme Teemun loistavaksi tangojen tulkitsijaksi. Tässä konsertissa Teemu ottaa lisäksi vastaan haasteen kaikkien aikojen parhaaksi viihdelaulajaksi…
Suomen ykkösjazzlaulajaksi tituleerattu Aili Ikonen on monipuolinen lauluntekijä. Konsertin ohjelmassa kuullaan mm. Ikosen tuoreinta Helposti palavaa -levyn materiaalia. Ikosen mukana lavalla on hänen luottokvintettinsä, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä jo 10 vuoden ja viiden albumin verran. Herkkänä, mutta samalla…
Taidetila Terra: Metsän väkeä
Näyttelyssä esitellään Auli Evestin luontoaiheisia akryylimaalauksia. Huolellisissa ja väririkkaissa maalauksissa seikkailevat niin ilves, kettu kuin pöllökin. Auli Evesti on artesaani ja piirtäjä, jonka teoksia on nähty tänä vuonna Nokian Taidetalolla. Hän inspiroituu luonnosta, eläimistä, valosta ja väristä. Näyttelynjärjestäjän lisätiedot: Auli…
Senioripäivä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa
Senioripäivänä sisäänpääsy taidemuseoon koko päivän (klo 11–17) senioreille vain 2 €. Pääsylipun hintaan sisältyvä opastettu kierros Valtaapitäviä-näyttelyyn klo 13.
Lauluja rikosrekisteristä
Laulaja ja oikeuspsykologi Julia Korkman esiintyy yhtyeensä kanssa. Luvassa kiinnostava konsertin ja luennon yhdistelmä, joka tarjoaa musiikin lisäksi kevyen kosketuksen oikeuspsykologiaan. Sisällöllisesti konsertti vie kuulijan faktojen ja musiikin kautta rikosten maailmaan: mm. vääriin tunnustuksiin, läheisväkivaltaan ja oikeusmurhiin. Puheenvuoroissa käsitellään esimerkiksi…