Tapahtumat lähtien
Tulevat Tapahtumat › Matkailu
Tarina vie katsojan mukanaan värikkääseen ja monikulttuuriseen muinaisen Korintin satamakaupunkiin seuraamaan kristinuskon varhaisia hetkiä. Teos käsittelee vahvasti TOIVON kysymystä. Elämme tänään ajassa, jossa usko ihmisten kykyyn elää rauhassa rinnakkain on romahtanut. Mikä on avain siihen, että ihmiset pystyvät elämään yhdessä,…
K-Kino: Pelle Hermanni ja hypnotisoija
Sirkuspelle Hermanni valloittaa valkokankaat jälleen! Sirkus Hepokatin väki päättää järjestää Pelle Hermannille suuret yllätysjuhlat, mutta kukaan ei tunnu tietävän, milloin Hermannin syntymäpäivä oikein on. Hänelle ei ole koskaan järjestetty syntymäpäiviä. Syntymäpäiväjärjestelyt saavatkin yllättävän käänteen, kun kilpailevan sirkuksen häikäilemätön johtaja; tirehtööri…
Elokuvantekijä Yorgos Lanthimos ja tuottaja Emma Stone tuovat valkokankaalle mielikuvituksellisen tarinan Bella Baxterin (Stone) uskomattomasta evoluutiosta. Bella on nuori nainen, jonka nerokas mutta omintakeinen tiedemies tri Godwin Baxter (Willem Dafoe) herättää henkiin. Aluksi Bella on innokas opettelemaan elämää Baxterin siipien…
Taidetila Terra: Vesi, tuuli ja maa
Taidegraafikko Tom Linkopuu luo teoksia, joissa ihminen ja luonnonvoimat kohtaavat. Teokset perustuvat muistoihin ja kokemuksiin, joita taiteilijalla on Kangasalan vesistöistä.
K-Kino: Räkä ja Roiskis
Juice Leskisen lastenkirjoihin perustuvassa koko perheen seikkailuelokuvassa veljekset Räkä ja Roiskis (Hugo Komaro, Urho Kuokkanen) matkustavat talvilomallaan mumminsa luo Suuvedelle. Perillä he huomaavat, että ennen niin tuiki tavallisessa kaupungissa on kaikki vähän vinksallaan. Kaikkein omituisinta on se, että kaupungista häviää…
Myrskyluodon Maija on koskettava tarina vahvasta naisesta ja hänen kohtaamistaan haasteista myrskyisällä saarella. Elokuva perustuu Anni Blomqvistin samannimiseen romaaniin ja sijoittuu 1800-luvun Suomen rannikkoseudulle. Nuori 17-vuotias Maija avioituu vasten tahtoaan kalastajamies Jannen kanssa. Hänen elämänsä Myrskyluodolla on täynnä haasteita ja…
Myrskyluodon Maija on koskettava tarina vahvasta naisesta ja hänen kohtaamistaan haasteista myrskyisällä saarella. Elokuva perustuu Anni Blomqvistin samannimiseen romaaniin ja sijoittuu 1800-luvun Suomen rannikkoseudulle. Nuori 17-vuotias Maija avioituu vasten tahtoaan kalastajamies Jannen kanssa. Hänen elämänsä Myrskyluodolla on täynnä haasteita ja…
K-Kino: Räkä ja Roiskis
Juice Leskisen lastenkirjoihin perustuvassa koko perheen seikkailuelokuvassa veljekset Räkä ja Roiskis (Hugo Komaro, Urho Kuokkanen) matkustavat talvilomallaan mumminsa luo Suuvedelle. Perillä he huomaavat, että ennen niin tuiki tavallisessa kaupungissa on kaikki vähän vinksallaan. Kaikkein omituisinta on se, että kaupungista häviää…
Elokuvantekijä Yorgos Lanthimos ja tuottaja Emma Stone tuovat valkokankaalle mielikuvituksellisen tarinan Bella Baxterin (Stone) uskomattomasta evoluutiosta. Bella on nuori nainen, jonka nerokas mutta omintakeinen tiedemies tri Godwin Baxter (Willem Dafoe) herättää henkiin. Aluksi Bella on innokas opettelemaan elämää Baxterin siipien…
Tenorin harteille on oopperoissa heitetty sankarin ja tulisen rakastajan viitta. Hän huumaantuu onnen hetkinä rakkautensa kohteen rinnalla ja kiihkeät tunteet johtavat hänet lopulta turmioon. Mikä sopisikaan paremmin säestämään rakkaalle kohdistettuja öisiä serenadeja tai maailmalle heitettyjä helliä jäähyväisiä kuin harppu, soittimista…
Myrskyluodon Maija on koskettava tarina vahvasta naisesta ja hänen kohtaamistaan haasteista myrskyisällä saarella. Elokuva perustuu Anni Blomqvistin samannimiseen romaaniin ja sijoittuu 1800-luvun Suomen rannikkoseudulle. Nuori 17-vuotias Maija avioituu vasten tahtoaan kalastajamies Jannen kanssa. Hänen elämänsä Myrskyluodolla on täynnä haasteita ja…
Taiteilijatapaaminen Taidetila Terrassa – Tom Linkopuu: Vesi, tuuli ja maa
Tervetuloa tutustumaan taidegraafikko Tom Linkopuun näyttelyyn Vesi, tuuli ja maa sekä tapaamaan taiteilijaa keskiviikkona 24.1.2024 klo 18–19 Taidetila Terraan Kangasalan pääkirjastoon. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille taiteen ystäville.
Monipuoliset ja arvostetut artistit Emma Salokoski & Jarmo Saari julkaisivat huolitellun ja tyylikkään Viileässä virrassa -albumin keväällä 2023. Albumin kappaleet koostuvat täysin uusista lauluista, sekä ennakkoluulottomista uudelleensovituksista ja muutamasta ikisuosikista. Konsertissa Emman kuulas laulu saa alleen vahvan pohjan kitaristi Jarmo…
Dialogos – kuvan kaunis keskustelu
m&p Dialogos – kuvan kaunis keskustelu -näyttely avaa m&p työparin kuvamaailmaa ja tarjoaa rikkaita ja ajatuksia herättäviä tuokioita teosten äärellä. Taidemaalari Juha Merta ja taidegraafikko Jouko Pullinen tekevät käsitteellistä taidetta keskinäisenä vuoropuheluna. Näyttelyssä nähdään soveltavia töitä: maalauksia, grafiikkaa, esinekoosteita ja…
Avajaiset: Dialogos – kuvan kaunis keskustelu
Dialogos – kuvan kaunis keskustelu -näyttelyn kaikille avoimet avajaiset la 27.1.2024 klo 13.30 alkaen Kangasala-talon konserttisalissa. Tilaisuuden alussa kuullaan taiteilijoiden työhuoneella kuultuja kappaleita livemusiikkina ja salissa on myynnissä alkoholillisia ja alkoholittomia juomia ohjelman alkuun klo 14 saakka. Näyttelyn tervehdyssanat lausuu…
Pumppuiltamat
Tule ja koe perinteiset iltamat juuri kunnostetussa juhlatalo Kontulassa! Ohjelmassa tanssinopetusta Esa Lappalaisen johdolla, Sahalahden oma country-tähti Stenari, Diamond Dancers, arpajaiset ja enemmän kuin tunti tanssia Paavo Asunmaan ja yhtyeen tahdissa. Kahviosta suolaista ja makeaa syötävää. Illan tuotto käytetään ilmalämpöpumpun…
Annala & Saikkonen (Mokoma) duo
Mokoma-yhtyeen laulaja Marko Annala sekä kitaristi Tuomo Saikkonen tekevät tammikuussa muutaman duo-esiintymisen nimellä Annala & Saikkonen (Mokoma) duo. Kappalelistalta löytyy tuttuja Mokoma-biisejä sekä harvinaisempia otantoja, joita ei bändikeikoillakaan ole kuultu kuin harvakseltaan, jos ollenkaan. Esityksen kesto on n. 1 t…