Tapahtumat lähtien
Tulevat Tapahtumat › Elokuvat
K-Kino: Heinähattu, Vilttitossu ja Kana
Heinähattu, Vilttitossu ja kana on riemukas tarina ystävyydestä ja kanoista. Tämä koko perheen elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen lastenkirjaan, joka jäi yhdeksi heidän viimeisistä yhteisistä kirjoistaan sekä viimeiseksi yhteiseksi elokuvakäsikirjoituksekseen. Heinähattu aloittaa kesäloman sulkapalloleirillä, jossa seikkailee myös karkuteillä…
K-Kino: Suuri leluseikkailu
Toy Storyn käsikirjoittajilta: sydämellinen tarina epätodennäköisestä ystävyydestä. Suuri leluseikkailu vie katsojan mielikuvitukselliseen seikkailuun New Yorkin Keskuspuistoon. Kekseliäs nukke Don on kyllästynyt näyttelemään hölmöä nukketeatterissa. Ennen kaikkea hän haluaisi olla sankari – ja mieluiten tosielämässä. Hän pakenee teatterista ja lähtee Keskuspuistoon…
K-Kino: Luottomies-elokuva: All in
Tommi Mäkinen-Renwall (Antti Luusuaniemi) haaveilee ylennyksestä ja sen mukana tulevasta palkankorotuksesta. Hieman hövelin Tommin tavoitteena on ostaa unelmien omakotitalo vaimonsa Harrietin (Maria Ylipää) kanssa. Tommin pomo (ja samalla appiukko) Johan Renwall (Taneli Mäkelä) vaatii kuitenkin, että Tommin on ensin todistettava…

Myrskyluodon Maija on koskettava tarina vahvasta naisesta ja hänen kohtaamistaan haasteista myrskyisällä saarella. Elokuva perustuu Anni Blomqvistin samannimiseen romaaniin ja sijoittuu 1800-luvun Suomen rannikkoseudulle. Nuori 17-vuotias Maija avioituu vasten tahtoaan kalastajamies Jannen kanssa. Hänen elämänsä Myrskyluodolla on täynnä haasteita ja…
Saaga jatkuu palkitun elokuvantekijä Denis Villeneuven aloittaessa seuraavan luvun Frank Herbertin maineikkaasta romaanista Dyyni, tähtiluokan kansainvälisen näyttelijäkaartin kanssa. Warner Bros. Picturesin ja Legendary Picturesin Dyyni: Osa kaksi on kovasti odotettu jatko-osa vuoden 2021 kuusi Oscaria voittaneelle Dyynille. Suuren kankaan eeppinen…

K-Kino: Alma – Life Must Be Beautiful
Alma – Life Must Be Beautiful kertoo 28-vuotiaan Alma-Sofia Miettisen tarinan. Dokumentti seuraa Alman poikkeuksellista elämää, uraa ja persoonaa. Se tuo päivänvaloon sen Alman, joka löytyy julkisuudessa esitellyn persoonan takaa. Lapsuudesta saakka kuvattu arkistomateriaali ja lukuisat keikkakiertueilla kuvatut tallenteet valottavat…
Saaga jatkuu palkitun elokuvantekijä Denis Villeneuven aloittaessa seuraavan luvun Frank Herbertin maineikkaasta romaanista Dyyni, tähtiluokan kansainvälisen näyttelijäkaartin kanssa. Warner Bros. Picturesin ja Legendary Picturesin Dyyni: Osa kaksi on kovasti odotettu jatko-osa vuoden 2021 kuusi Oscaria voittaneelle Dyynille. Suuren kankaan eeppinen…
K-Kino: Heinähattu, Vilttitossu ja Kana
Heinähattu, Vilttitossu ja kana on riemukas tarina ystävyydestä ja kanoista. Tämä koko perheen elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen lastenkirjaan, joka jäi yhdeksi heidän viimeisistä yhteisistä kirjoistaan sekä viimeiseksi yhteiseksi elokuvakäsikirjoituksekseen. Heinähattu aloittaa kesäloman sulkapalloleirillä, jossa seikkailee myös karkuteillä…
K-Kino: Alma – Life Must Be Beautiful
Alma – Life Must Be Beautiful kertoo 28-vuotiaan Alma-Sofia Miettisen tarinan. Dokumentti seuraa Alman poikkeuksellista elämää, uraa ja persoonaa. Se tuo päivänvaloon sen Alman, joka löytyy julkisuudessa esitellyn persoonan takaa. Lapsuudesta saakka kuvattu arkistomateriaali ja lukuisat keikkakiertueilla kuvatut tallenteet valottavat…
K-Kino: Luottomies-elokuva: All in
Tommi Mäkinen-Renwall (Antti Luusuaniemi) haaveilee ylennyksestä ja sen mukana tulevasta palkankorotuksesta. Hieman hövelin Tommin tavoitteena on ostaa unelmien omakotitalo vaimonsa Harrietin (Maria Ylipää) kanssa. Tommin pomo (ja samalla appiukko) Johan Renwall (Taneli Mäkelä) vaatii kuitenkin, että Tommin on ensin todistettava…
K-Kino: Alma – Life Must Be Beautiful
Alma – Life Must Be Beautiful kertoo 28-vuotiaan Alma-Sofia Miettisen tarinan. Dokumentti seuraa Alman poikkeuksellista elämää, uraa ja persoonaa. Se tuo päivänvaloon sen Alman, joka löytyy julkisuudessa esitellyn persoonan takaa. Lapsuudesta saakka kuvattu arkistomateriaali ja lukuisat keikkakiertueilla kuvatut tallenteet valottavat…
Uskomaton tositarina kertoo Sir Nicholas “Nicky” Wintonista, joka päivää ennen toista maailmansotaa pelasti yli kuusisataa lasta tuholta natsien käsistä. Nicky piti itseään pankkiirina, ei humanitäärinä, mutta vieraillessaan Prahassa vuonna 1938 hän näki pakenevien juutalaispakolaisten tilanteen. Hän teki sen minkä uskoi…