« Takaisin tapahtumalistaukseen

Tapahtuman tiedot

Tapahtuman päivä ja aika
5.2.2025
19:00
Tapahtumapaikka
Kangasala-talo
Kuohunharjuntie 6, 36200 Kangasala + Google Map
Verkkosivu
https://kangasala-talo.fi/tapahtumat/vankarit-jaakko-tepon-lauluja/
Tapahtuman tyyppi
, ,

Vänkärit – Jaakko Tepon lauluja

Vänkärit vievät kuulijansa aikamatkalle Jaakko Tepon laulujen maailmaan

Ruikonperän multakurkuksikin tituleerattu kuplettilaulaja Jaakko Teppo on jättänyt hersyvän muistijäljen 1980-luvulla eläneiden syvien kansanrivien sydämiin. Kukapa ei muistaisi Hilman ja Onnin tarinaa tai Työttömän laulua.

”Kesä noin vuonna 1985, tuskaisen kuuma isäni Fiat 127, mono-patterimankka ja Jaakko Tepon C-kasetit. Noista aineksista oli jokakesäinen matka Satakunnasta Savoon isän synnyinseuduille tehty. Myöhemmin olosuhteita kohennettiin, kun Fiat Unossa oli jo asennettuna kasettisoitin. Noilla matkoilla sain esiteininä perusteellisen upotuskasteen Jaakko Tepon lauluihin.

Sanoitukset huvittivat nuorta poikaa, mutta jotenkin jo silloin ymmärsin myös niiden satiirin ja yhteiskunnallisen kritiikin. Henkilöhahmot Ryynäsen Topista Hilmaan ja Onniin piirtyivät mielikuvituksessa savolaiseen maalaismaisemaan. Myöhemmällä iällä Jaakko Teppo on ilmestynyt tasaisin väliajoin CD-soittimeen ja sittemmin soittolistoihin. Ja aina pitkäsoitot pitää ja voi kuunnella alusta loppuun.

Jaakko Tepon kuoltua vuonna 2024 päätin, että ihmisten täytyy kuulla hänen laulujaan livenä. Niiden sanoma ja huumori kestää aikaa ja jaksaa viihdyttää eri ikäisiä. Sain projektiini mukaan loistavia soittajia ja kavereita, jotka myös innostuivat asiasta. Näin syntyi Vänkärit.

Jätitkö mut Hilma ehkä juuri siksi, etten koskaan tullut vänkäriksi. Lietettä kun luukun läpi mätit lantalaan.

Juha Kinnunen, laulaja

Esityksen kesto on n. 1 t 50 min, sisältäen väliajan.

Tuotanto: Kangasala-talo

Liput ja ryhmäliput

Liput Kangasala-talolta ja Lippu.fi
Peruslippu 25 €

Lippu.fi lisää tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus www.lippu.fi)

Ryhmäliput vähintään 10 hengelle 23 €. Ryhmäliput Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, myyntipalvelu@kangasala-talo.fi

Lisäpalvelut

Naulakkopalvelumaksu 2,50 €

Anniskelukatsomo

Esityksessä on K18-anniskelualue katsomon yläosassa, riveillä 8-11.

Anniskelualueella sijaitsevalle istumapaikalle voi viedä ennen esitystä ja mahdollisen väliajan aikana ostamansa juoman. Anniskelukatsomo on kielletty alle 18-vuotiailta.

Ravintolan palvelut

Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia.

Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›

Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.

Tutustu näyttelyihin ›

Saapuminen

Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä ›

Kartta