« Takaisin tapahtumalistaukseen
- Tämä tapahtuma on mennyt.
Kangasalan kirjakahvila – Matti Rönkä
Matti Röngän kirjailijanura alkoi jännitysromaanilla Tappajan näköinen mies (2002). Päähenkilö, inkerinsuomalainen entinen sotilas Viktor Kärppä on seikkaillut yhteensä kahdeksassa kirjassa, joiden pohjalta on tehty myös kahdeksanosainen tv-sarja sekä elokuva.
Jännäreiden ohessa Rönkä on kirjoittanut muun muassa kaukopartiomiehestä kertovan Einon tai Tuntemattoman sotilaan hahmoja nykyaikaiseen työpaikkakulttuuriin soveltavan romaanin Yyteet. Syksyllä 2024 ilmestynyt Onnen kaukoranta on nostalginen romaani, joka tempaisee savolaispojan heinäpellolta tanssilavojen tähdeksi ja vie lukijansa iskelmä-Suomen kultaisiin vuosiin 1970–80 luvuille.
Röngän kirjat ovat saaneet kiitosta kielestä, yhteiskunnallisuudesta ja huumorista, ja niitä on julkaistu parilla kymmenellä kielellä.
Kirjailijan työnsä ohessa Matti Rönkä on tehnyt uran toimittajana sekä Ylen uutisten ankkurina. Tästä työstään hän jäi eläkkeelle helmikuussa 2024.
Matti Rönkää haastattelee toimittaja-kirjailija Tuomas Marjamäki.
Kirjakahvilassa on kahvibuffetti kirjakahvilan hyväksi alkaen kello 13:30, Lepokodin House bandin soittaessa. Tarjolla Lepokodin ystävien ja Kangasalan Tredun opiskelijoiden valmistamia suolaisia ja makeita leivonnaisia.
VARAA KAHVIBUFFETTI JO ETUKÄTEEN:
Tarjoamme halukkaille mahdollisuuden varata etukäteen kahvi tai tee sekä suolainen että makea leivonnainen hintaan 10€/hlö. Varaamme etukäteen ilmoittautuneille ja tarjoilun maksaneille paikan valmiiksi salista ilmoittautumisjärjestyksessä niin kauan kuin paikkoja riittää.
Ilmoittaudu siis: lepokodinystavat@gmail.com ja vahvista tarjoilu ja paikkasi maksamalla 10€ Lepokodin ystävät ry:n tilille:
FI52 5104 0020 2267 46, viite 52540.
Kirjakahvilan järjestää Kangasalan Lepokoti ja Kangasalan Kirjasto yhteistyössä.
Tapahtumaa tukee Kangasalan seudun Osuuspankki.
Tapahtumaa tukee Kangasalan seudun Osuuspankki.