« Takaisin tapahtumalistaukseen
Juhamatti – Laulajan laulut 75-vuotisjuhlakonsertti
Juhamatti juhlistaa 75-v. syntymäpäiväänsä juhlakonserttikiertueella.
Juhamatti viihtyi musiikin parissa jo lapsuudessa. Kitaran- ja pianonsoiton opiskelut alkoivat 10-vuotiaana ja samoihin aikoihin yhdistyy ensimmäisen oman bändin kokoaminen. Koulun jälkeen työt veivät rakennusalalle, mutta musiikkiala veti vahvasti puoleensa. Vuoteen 1968 osuu ensimmäinen osallistuminen laulukilpailuun, josta alkoi määrätietoinen eteneminen musiikin saralla. Todelliseksi läpimurroksi voidaan määritellä Apu-lehden järjestämän Iskelmähaavi-kisan voitto 1975.
Matka suuren yleisön tietoisuuteen sinetöityi vuonna 1977 julkaistulla Fanny, Fanny -laululla. Vähintään yhtä suosituksi kohosi Juhamatin kolme vuotta myöhemmin laulama Volga. Uusi vuosikymmen oli vahvaa jatkumoa menestykseen, 1980-luku toi lisää musiikin helmiä ja Juhamatin oma tyyli vahvistui entisestään. Pieni ja lämpöinen, Mikä sulle oikein tuli, Rakkaudella ja Vain rakkaus (suomennos Lemmenlaiva-TV-sarjan tunnusmelodiasta) nousivat välittömästi ilmestyttyään soittolistoille.
Lehtimäellä syntynyt, 55 vuotta Lapualla asunut Juhamatti oli hyvin otettu, kun häntä pyydettiin, syksyllä 2023 ensi-iltaan tulleen, Lapua 1976 -nimisen elokuvan soundtrack-levylle, jolla Juhamatti tulkitsee kappaleen Kivet. Kyseisen elokuvan pitkäsoiton ilmestyminen siirsi Juhamatin omaa albumia juhlavuoteen 2025.
Vuosikymmenet Juhamatti on kuulunut maamme suosituimpien laulajien kaartiin. Ensi vuonna tulee täyteen 50 vuotta esiintyvänä taiteilijana ja samaan vuoteen sijoittuu myös 75-vuotissyntymäpäivän myötä Juhamatti – Laulajan laulut juhlakonserttikiertue. Kouvolan Kuusankoskitalolta 14. maaliskuuta alkavalla Laulajan laulut -kiertueella kuullaan koko uran tärkeimmät laulut. Konserttien säestyksestä vastaa Rami Loukolan orkesteri ja vierailevana tähtenä on tangokuningatar 2023 Charlotta Saari.
Juhamatin virallinen 75-v. syntymäpäivä on 11. maaliskuuta 2025.
Esityksen kesto on n. 2 t 10 min, sisältäen väliajan.
Tuotanto: Gramofoni Oy
Liput ja ryhmäliput
Liput Kangasala-talolta ja Lippu.fi
Peruslippu 49,90 €
Lippu.fi lisää tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
Ryhmäliput vähintään 10 hengelle Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, myyntipalvelu@kangasala-talo.fi
Lisäpalvelut
Naulakkopalvelumaksu 2,50 €
Ravintolan palvelut
Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia.
Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.
Saapuminen
Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä ›