Talvikauden aloitus laduilla ja luistelukentillä

Talvikautta ollaan taas aloittelemassa Kangasalla. Kun pakkasta on ympäri vuorokauden, päästään tykkilunta tykittämään suoraan laduille Sorolassa ja luistelukenttiä jäädyttämään eri puolilla Kangasalaa. Kuntotietopalvelusta pääsee seuraamaan hiihtolatujen, luistelukenttien ja kaukaloiden kunnossapitotilannetta.

Mobilian alueen kehittämistä koskevan kyselyn tulosraportti on valmistunut

Mobilian ulkoaluetta. Kuva: Kangasalan kaupunki. Kangasalan kaupunki kehittää Mobilian aluetta. Alueelle luodaan ideasuunnitelma, jonka pohjalta Mobilian ulkoalueita muokataan jatkossa nykytarpeita vastaaviksi. Alueella on tällä hetkellä monipuolista virkistys-, matkailu- ja tapahtumatoimintaa. Ideasuunnitelma valmistuu joulukuussa 2024.  Suunnittelukonsulttina työssä toimii Ramboll Finland Oy.…

Maisemapellot kukkivat Kangasalla

Maisemapellot Kangasalla ilahduttavat jälleen kaupunkilaisia kukinnallaan ja tarjoavat pörriäisille syötävää. Kukkia saa poimia maltillisesti omaan maljakkoon, kunhan muistetaan, että pellon satoa ei kerätä liian aikaisin eikä liian paljon, jotta pelto ehtii kukoistaa myös ohikulkijoiden ilona ja tarjota pörriäisille ruokaa.

Järjestä omat vieraskasvilajien kitkentätalkoot!

Kangasalan kaupunki kannustaa kaikkia mukaan yhteistyöhön lähiympäristön viihtyisyyden ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Voit järjestää omat vieraskasvien kitkentätalkoot kesällä elokuun loppuun asti. Vieraskasvilajijätteellä täytetyt jätesäkit noudetaan kaupungin toimesta sovitusta paikasta hävitettäväksi.