Kirjailijavieras Pertti Laine Kangasalan pääkirjastossa

Torstaina 3.11. klo 17.30 Kangasalan pääkirjastoon kirjailijavieraaksi saapuu dekkarikirjailija Pertti Laine. Tapahtumassa jutustellaan rennosti ja yleisö voi osallistua keskusteluun vapaasti. Laine jakaa tilaisuuden päätteeksi nimikirjoituksia ja häneltä voi ostaa uutuuskirjan omakseen. Laineen uusin teos Loppuun kiusatut sijoittuu pitkälti Kangasalle ja jatkaa…

Pääkirjaston uudistustyöt alkavat

Pääkirjastossa toteutetaan vuosina 2022-2023 uudistuksia, joilla tavoitellaan tilojen monipuolisempaa ja tarkoituksenmukaisempaa käyttöä. Syksyllä 2022 muutostöitä toteutetaan uudisrakennuksen osalta ensimmäisen kerroksen lehtisalissa ja toisen kerroksen palvelualueella. Tilojen kalustusta uusitaan ja pintoja maalataan.

Kangasalan kirjakahvila – vieraana Antti Heikkinen

Kangasalan kirjakahvilan lokakuun vieraaksi saapuu nilsiäläinen toimittaja ja kirjailija Antti Heikkinen. Kirjailijana Heikkinen on tuottelias ja hän kirjoittanut niin romaaneja, näytelmiä kuin myös useita elämäkertoja. Hänen esikoisteoksensa romaani Pihkatappi voitti myös sekä Savonia- että Kalevi Jäntin palkinnon. Hänen viimeisin teoksensa…