Lasten Pirkkaset – Pirkanmaan lastenkulttuurikuukausi 1.–28.2.2021

Lasten Pirkkaset on Pirkanmaan kuntien yhteinen lastenkulttuurikuukausi. Vuonna 2021 Pirkkasia vietetään teemalla käydään kylässä – etänä yhdessä. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi ohjelmaa on nyt tarjolla etenkin virtuaalisesti. Lasten Pirkkasten ohjelma on suunnattu 0–12-vuotiaille lapsille sekä heidän perheilleen. Kangasalan tapahtumat Aino Louhi…

Kohtalo erottaa, kuva yhdistää. Inkeriläinen perhealbumi

Kohtalo erottaa, kuva yhdistää. Inkeriläinen perhealbumi -näyttely Kangasala-talon yläaulassa. Näyttely koostuu 26 tekstitetystä kuvasta, jotka on kerätty eri maissa asuvilta ihmisiltä, joiden juuret ulottuvat Inkeriin. Inkeriläiset joutuivat viime vuosisadalla etnisen vainon uhreiksi. Ihmiset karkotettiin pois kotiseudultaan, heitä vangittiin ja tuomittiin…

Lainattavat liikuntavälineet ja muut esineet

Kangasalan pääkirjastoon on hankittu lainattavia liikuntavälineitä, soittimia, lautapelejä ja muita esineitä. Joitakin liikuntavälineitä on myös lähikirjastoissa. Laina-aika on yleensä kaksi viikkoa (lumikengillä viikko ja lautapeleillä neljä viikkoa) ja varauksia voi tehdä PIKI-verkkokirjastossa (pl. Kangasalan kirjaston lumikengät ja liukulumikengät). Esineet palautetaan…

Kuhmalahden kirjastopalveluihin on tulossa muutoksia 1.2.2021 alkaen

Kuhmalahden kirjastonhoitajan työpanosta Kuhmalahden kirjastossa vähennetään ja jatkossa kirjastoammatillinen työntekijä työskentelee yksikössä tarvittaessa, keskimäärin 1–2 päivänä viikossa. Kokoaikainen asiakaspalvelusihteeri palvelee edelleen kaupungin asiointipalveluiden ja postin asioissa sekä hoitaa kirjaston lainaustoimintaa. Kuhmalahden kirjastonhoitajan työpanosta kohdennetaan pääkirjastoon lasten ja nuorten kirjastopalveluihin, joissa…

Omppurock -tapahtuma etsii nuoria esiintyjiä isolle lavalle

Kangasalan kulttuuripalveluiden järjestämä nuorten oma festivaali Omppurock - järjestetään tänä vuonna toukokuun viimeisenä lauantaina Pikkolan koulun kampuksella. Tapahtumaan etsitään nyt nuoria 13-20-vuotiaita paikallisia esiintyjiä avoimessa haussa. Haku on avoinna helmikuun loppuun saakka ja esiintyjiksi voivat hakea niin kuorot, bändit, DJ:t, stand up -koomikot kuin soololaulajat.