FinFluHD-rokotetutkimusta ei toteuteta syksyllä 2021
FinFluHD-rokotetutkimusta ei toteuteta kaudella 2021–2022 koronaepidemian vuoksi. Tavoitteena on jatkaa tutkimusta syksyllä 2022, jolloin osallistujia kutsutaan mukaan kotiin lähetettävillä kirjeillä. Aiemmin tutkimuksessa mukana olleet voivat syksyllä 2021 hakea tavallisen influenssarokotteen oma-asemalta, erilliset ohjeet ajanvarauksesta tulevat syksyllä. Influenssarokotetta suositellaan kaikille 65…
Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueen koronatilanne
Koronatapausten esiintyminen pandemian alusta. Koronaan sairastuneita on varmistunut yhteensä 168 ja karanteeneja on määrätty 1313 asukkaalle 18.3.2021 mennessä.
Koronarokotusten sähköisen ajanvarauksen häiriö korjattu
Palvelussa aamulla esiintynyt vika on korjattu ja koronarokotusten ajanvarausjärjestelmä toimii taas normaalisti. Pahoittelemme häiriöstä mahdollisesti aiheutunutta haittaa.
Perheneuvola sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden nuorisopoliklinikka muuttavat uusiin tiloihin 1.3.2021 alkaen
Perheneuvola sekä MTP-nuorisopoliklinikka muuttavat uusiin tiloihin 1.3. 2021 alkaen. Uudet tilat sijaitsevat Lentolantie 2:ssa. Tilat sijaitsevat kiinteistön 2. kerroksessa ja kiinteistössä on hissi. Molemmat sisäänkäynnit ovat käytettävissä riippumatta siitä, onko tulossa perheneuvolaan tai MTP-nuorisopoliklinikalle. Osoitetta lukuun ottamatta yhteystiedot eivät muutu.…
Ajankohtaista Kangasalan ja Pälkäneen alueen koronarokotteista 5.2.2021
Koronarokotussarjan annosväli pidentyy 12 viikkoon Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) on ohjeistanut kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän suosituksesta, että vallitsevassa epidemiatilanteessa kaikkien koronarokotteiden annosväliä on suositeltavaa pidentää 12 viikkoon. Annosvälin pidennys ei THL:n mukaan heikennä rokotteen tehoa. Muutoksen ansiosta yhä useammat suurimmassa riskissä olevat…