Oppimisen arviointi
Arviointilakana -oppilasarviointi perusopetuksessa päivitetty 20.11.2024 Linkin takaa aukeavassa tiedostossa on kuvattu tiiviisti arvioinnin perusteet ja se, mitä arvioidaan eri vuosiluokilla. Opetuspäällikkö (nyk. opetus- ja koulutusjohtaja) Merja Lehtonen kertoo huoltajille arvioinnin perusteista Kangasalla.
Osallisuus ja vaikuttaminen koulussa
Oppilaiden osallisuus Koulutyö järjestetään siten, että sen perustana on oppilaiden osallisuus ja kuulluksi tuleminen. Huolehditaan siitä, että oppilaat saavat kokemuksia yhteistyöstä ja demokraattisesta toiminnasta omassa opetusryhmässä, koulussa ja sen lähiympäristössä sekä erilaisissa verkostoissa. Oppilaiden osallistuminen oman koulutyönsä ja ryhmänsä toiminnan…
Koulun aloitus
Oppivelvollisuuden suorittaminen alkaa sinä vuonna, jonka kuluessa lapsi täyttää seitsemän vuotta. Ohjeet kouluunilmoittautumiseen julkaistaan Kangasalan Sanomissa, Sydän-Hämeen Lehdessä sekä Kangasalan kaupungin verkkosivuilla viimeistään tammikuun alussa. Kangasalan kaupungin järjestämässä esiopetuksessa olevien lasten ei enää tarvitse ilmoittautua kouluun. Koulut saavat tulevien ykkösluokkalaisten tiedot…