Kaavoitus
Kaavoituksella eli maankäytön suunnittelulla ohjataan yhdyskunnan rakenteen, liikennejärjestelmän, viherverkon ja hyvän elinympäristön kehittämistä. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuen. Maankäytön, asumisen ja liikenteen pitkän tähtäimen suunnittelua ohjaavat kaupunkistrategian lisäksi Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelma ja Pirkanmaan maakuntakaava. Maakuntakaava 2040 hyväksyttiin keväällä…
Lamminrahka
Lamminrahkan uusi kaupunginosa rakentuu Tampereen jatkeeksi, Lahdentien varteen. Alueelle rakentuu koti noin 8000 asukkaalle ja noin 1000 työpaikkaa. Lamminrahkaan rakentuu monipuolisesti erilaista asumista pientaloista kerrostaloihin. Kaupunginosan sydän on Lamminrahkan koulukeskus ala- ja yläkouluineen, päiväkoteineen ja hyvinvointipalveluineen. Viereen torin ympärille rakentuvat…
Historia
Edelläkävijän roolissa – Kangasalan kaavoitus 50 vuotta Kangasala sai toisena maalaiskuntana Suomessa oman kaavoittajan vuoden 1966 lopulla. Se on julkaissut kunnan maankäytön ja kaavoituksen kehittymisestä kertovan historiakirjan. Kirja on luettavissa kirjastoissa. Edelläkävijän roolissa -kirja julkistettiin lokakuussa 2017 Kangasala-talolla. – Järvet,…
Kaavamuutoshakemus
Kaavamuutoshakemus lomake
Ranta-asemakaava
Kangasalan kaupungin ranta-asemakaavojen indeksikartta Ranta-asemakaava on maanomistajan laatima ja kaupungin hyväksymä kaava, jolla voidaan ohjata rakentamista ranta-alueilla. Kangasalan kaupungin alueille hyväksytyt ranta-asemakaavat on merkitty oheiseen karttaan. Skannatut ranta-asemakaavat määräyksineen saat näkyviin numeron mukaista linkkiä painamalla. Kangasala ranta-asemakaavat Sahalahti ranta-asemakaavat vuoteen 2002…