Kuhmalahden rantaosayleiskaava, kaava nro 32

KUHMALAHDEN OSAYLEISKAAVOJEN TILANNE Kuhmalahden kirkonkylän osayleiskaava ja Pohjan osayleiskaava ovat tulleet voimaan. Kaavakarttaan, kaavamääräyksiin ja kaavaselostukseen voi tutustua Voimassa olevat yleiskaavat -sivulla.   KUHMALAHDEN RANTAOSAYLEISKAAVA Kuhmalahden kaavaehdotuksista saadut lausunnot ja muistutukset Kuhmalahden rantaosayleiskaavasta (sekä Kirkonkylän osayleiskaavasta ja Pohjan osayleiskaavasta) saadut…

Vääksyn osayleiskaava, kaava nro 35

Vääksyn osayleiskaavatyö on käynnistynyt syksyllä 2017 selvitysten laatimisella. Tarkoitus on osoittaa valtakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan hevosläheistä asumista sekä kehittää ratsastuskeskusta ja matkailua. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä keväällä 2018. Vuonna 2022 on valmistunut kaava-alueen arkeologinen selvitys. Seuraavassa vaiheessa jatketaan kaavaluonnoksen valmistelua…

Saarenmaan osayleiskaava, kaava nro 36

Kangasalan ja Tampereen rajalle, tulevan 2-kehä varrelle, suunnitellaan yritys- ja työpaikka-aluetta sekä asutusta. Saarenmaan yritysalue sijoittuu Tampereen puolella olevan Ruskon yritysalueen jatkeeksi.   SAARENMAAN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN ON KÄYNNISTYNYT UUDELLEEN JA KAAVAN LUONNOS ON TULOSSA NÄHTÄVILLE ALKUVUODESTA 2025 Kangasalan kaupunki on…

Voimassa olevat yleiskaavat

Yleiskaava indeksikartta, pdf Kangasalla on voimassa seuraavat yleiskaavat: 33. Kuhmalahden kirkonkylän osayleiskaava, val 12.6.2023. Osayleiskaavalla ohjataan asuinrakentamista, loma-asuntorakentamista sekä maatalouden harjoittamiseen ja muuhun elinkeinotoimintaan liittyvää rakentamista Kuhmalahden kirkonkylän alueella. Yleiskaavan perusteella on mahdollista rakentaa AT-, AP- ja RA/AP-alueille suoralla rakennusluvalla…

Nähtävillä ja vireillä olevia yleiskaavoja

Pdf -muodossa olevat aineistot vaativat Acrobat Reader -ohjelman. Jos sinulla ei ole Acrobat Readeria, voit ladata sen täältä. Kangasalla on käynnissä useiden alueiden käyttöä, asemakaavoitusta ja rakentamista ohjaavien yleiskaavojen valmistelu. Yleiskaavojen suunnittelu- ja selvitysaineistoihin voi tutustua alla olevista linkeistä sekä…