Kangasala-info

Kangasala on kasvava ja kehittyvä, luonnonläheinen kulttuurikaupunki, joka tarjoaa laadukkaita palveluja niin asukkaille, yrittäjille kuin matkailijoille. Keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet mahdollistavat asumisen ja yrittämisen monipuolisten palveluiden äärellä keskellä kaunista luontoa.

Kangasala on aktiivinen osa kasvavaa Tampereen kaupunkiseudun kokonaisuutta. Kangasala on kaupunkilaisia varten. Olemme kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen edelläkävijä. Kaupunkina kuuntelemme, kokeilemme, mahdollistamme ja välitämme – tuemme hyvinvointia ja työllisyyttä.

Historia ja kulttuuri

Kangasalla on asuttu jo yli 8500 vuotta. Muinainen Sarsa Kangasalan Huutijärvellä on yksi koko Suomen tärkeimpiä esihistoriallisia asuinpaikkoja. Kangasalan historiasta löytyy myös kartanoita ja kuninkaallisia. Kautta aikojen kaupunki on ollut tunnettu upeista maisemistaan. Hyvä sijainti, harjut ja järvet ovat tarjonneet suotuisat olosuhteet elämiseen, yrittämiseen ja matkailuun.

Kangasalla onkin pitkät perinteet matkailu- ja kulttuurikaupunkina. Kaupungista on saanut innoitteen Pirkanmaan maakuntalaulu ”Kesäpäivä Kangasalla” ja siellä sijaitsi 90-luvulle saakka Suomen ensimmäinen urkutehdas. Tapahtumat ovat tärkeä osa kaupunkikulttuuria.

Kangasalan kuninkaallisiin asukkaisiin ovat kuuluneet Kaarina Maununtytär ja Kaarina Hannuntytär. Lisäksi siellä ovat lomailleet ja työskennelleet lukuisat taiteilijat ja aikansa kuuluisuudet. Majoitusta vierailijoille on tarjonnut jo vuodesta 1910 Kangasalan Lepokoti.

Virallisesti Kangasala perustetiin vuonna 1865 ja vuonna 2005 perustettiin uusi Kangasala, kun kuntaliitos Sahalahden kanssa toteutui. Kuhmalahti liittyi osaksi Kangasalaa 2011. Kaupunki Kangasalasta tuli vuonna 2018.

Lue lisää Kangasalan historiasta ja rikkaasta kulttuuriperinnöstä.

Kangasala harjut

Kuva: Ismo Santapukki/Kangasalan kaupunki

Kangasala

Kaupunginjohtaja: Oskari Auvinen
Perustettu: 1865
Sijaitsee: Pirkanmaan maakunnassa
Yhteydet: Kaupungin läpi kulkee kaksi merkittävää tieyhteyttä VT 9 Jyväskylään ja VT 12 Lahteen. Tampereelle ja rautatieasemalle on matkaa n. 18 km ja lähimmälle lentokentälle Tampere-Pirkkalaan noin 32 km.

Tärkeitä vuosilukuja:
2005 Sahalahti ja Kangasala yhdistyivät yhdeksi Kangasalaksi
2011 Kangasalaan liitettiin Kuhmalahden kunta
1.1.2018 Kangasalasta tuli kaupunki

Vesistöt: Kangasalan maa-aluetta halkoo kolme järveä: Roine, Vesijärvi ja Längelmävesi. Venesatama sijaitsee Mobilian laivarannassa.