Tulkkipalvelut

Viranomaisen kanssa asioidessa asiakkaalla on joissain tapauksissa oikeus tulkkipalveluihin, mikäli asiakas ei osaa käytettävää kieltä tai voi muuten tulla ymmärretyksi. Asia voidaan tulkata tai kääntää sellaiselle kielelle, jota asiakas riittävästi ymmärtää. Kangasalan kaupunki käyttää Túlkan palveluja asiakastyössä, ja tulkkaus on asiakkaalle maksutonta. Tulkkaus tapahtuu kännykkäsovelluksen kautta, eli tulkki ei ole läsnä tapaamisessa. Lisätietoa palvelusta Tulkán nettisivuilta.

Viranomaisasioinnissa käytetään aina ammattitulkkia. Tulkin käyttö takaa oikeusturvan niin asiakkaalle kuin työntekijällekin. Mikäli ammattitulkki on asiakkaan tuttu tai läheinen, on asiakkaalla oikeus pyytää tulkin vaihtamista. Tulkki toimii tilanteessa ainoastaan kääntäjänä, hän ei siis lisää tai jätä tulkkaamatta, tai selitä asioita toisen osapuolen puolesta. Tulkki on aina salassapitovelvollinen.

Vaikka kyse ei olisi viranomaisasioinnista, olisi tulkkauksessa hyvä käyttää ammattitulkkia. Monet yritykset tarjoavat tulkkauspalveluja, ja niitä voi etsiä esimerkiksi internetin hakukoneilla. Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton sivuilta voi myös etsiä itselleen tulkkia tai kääntäjää.

 

Lisätietoa tulkkivälitteisestä työskentelystä esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilla.