Kangasalan Kaupunki-infon toiminta saa jatkoa
Kesäkuussa 2019 Lentolan Prismaan avatun Kangasalan Kaupunki-infon toimintaa on päätetty jatkaa. Kaupunginhallitus päätti asiasta kokouksessaan 6.4. Alun perin vuoden mittaisena pilottina käynnistetty Kaupunki-info on todettu hyväksi tavaksi tuoda kaupunki ja sen palvelut näkyville ja lähelle asukkaita. – Kaupunki-infosta saadut kokemukset…
The Town of Kangasala’s information and advice on coronavirus
Exceptional circumstances affect the services of the Town of Kangasala
Kangasala käynnistää poikkeusolojen vuoksi yhteistoimintaneuvottelut ja valmistelee lomautusta
Kangasalan kaupunki on joutunut sulkemaan toimintayksiköitä Covid-19 -tilanteen johdosta valtioneuvoston linjausten edellyttämällä tavalla. Kaupunki on sulkenut esim. kirjastot sekä liikunta- ja nuorisotilat. Ryhmätoiminnot on keskeytetty. Varhaiskasvatuksen lapsimäärät ovat pienentyneet. Koulut ovat siirtyneet pääosin lähiopetuksesta etäopetukseen. Lisäksi henkilöstöä on siirretty etätyöhön…
Kangasala tarjoaa kouluruoka-annoksia kotona opiskeleville
Kangasala on noudattanut kouluruokailusta annettua asetusta, jonka mukaan kunnilla ja koulutuksen järjestäjillä ei ole velvollisuutta järjestää ruokailua kotona opiskeleville lapsille. Ruokailuun ovat oikeutettuja vain ne lapset, jotka poikkeuksena saavat lähiopetusta. Kunnat voivat oman harkintansa mukaan järjestää ruokailua myös muille lapsille,…
Pekko Käpin suorana striimattu konsertti kiinnosti ympäri Suomen
Kangasalan kaupungin ja Kangasala-talon järjestämä Pekko Käppi & K:H:H:L -virtuaalikonsertti keräsi suoran lähetyksen äärelle kokonaisuudessaan yli 1200 katsojaa.