Kirkkojärven hoitokalastus Kangasalla jatkuu

Jo vuonna 2017 aloitettua Kirkkojärven hoitokalastusta jatketaan nuottaamalla elokuussa. Kangasalan kaupungille viime vuonna myönnetty Kunta-Helmi -avustus mahdollistaa jatkotoimenpiteet. Järvellä 12.-18.8. tehtävällä nuottauksella tavoitellaan järven särkikalavaltaisen kalaston rakenteen korjaamista. Myöhemmin syksyllä jatketaan myös viime vuonna aloitettua särkikalojen ojapyynnin kokeilua Kirkkojärven sivuojista.…

Avin uudet kokoontumisrajoitukset tulevat voimaan 5.8.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto päätti tartuntatautilain pykälän 58 nojalla kokoontumisrajoituksesta sekä tartuntatautilain pykälän 58 d nojalla ns. turvavälimääräyksestä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Määräykset ovat voimassa 5.-29.8.2021. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin asiantuntijalausunnon mukaan edellytykset sekä kokoontumisrajoituksille että turvavälimääräykselle täyttyvät, sillä Pirkanmaa on koronaepidemian kiihtymisvaiheessa,…

Kimmon päivänä 1.8. vapaa pääsy taidemuseoon

1.8. Kimmon päivä Kimmon nimipäivä 2.8. on vuotuinen Kimmo Pyykkö -taidemuseon maksuton tapahtumapäivä. Koska päivä osuu tänä vuonna maanantaille, jolloin museo on suljettu, juhlimme päivää jo edeltävänä päivänä. Museon kolmanteen kerrokseen Pyykön elämäntyötä esittelevään pysyvään näyttelyyn Pitkän matkan ateljee tuodaan…

Ajankohtaista koronarokotuksista Kangasalan ja Pälkäneen alueella, 28.7.2021

Uusia rokoteaikoja sekä Kangasalle että Pälkäneelle on avautunut verkkoon keskiviikkona 28.7. klo 13 alkaen. Kangasalalainen voi käydä Pälkäneellä rokotuksella ja pälkäneläinen puolestaan Kangasalan rokotuspisteissä. THL on tiedottanut 28.7., että Modernan rokotetta voidaan jatkossa käyttää myös alle 18-vuotiaiden rokottamiseen. Muutoksesta johtuen…

Pirkanmaa siirtyy koronaepidemian perustasolta kiihtymisvaiheeseen

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä linjasi 20.7., että Pirkanmaa siirtyy koronaepidemian perustasolta takaisin kiihtymisvaiheeseen, koska epidemiatilanne on mennyt edelleen huonompaan suuntaan. PSHP:n tiedotteen mukaan epidemiatilanteen vaikeutuminen ja kiihtymisvaiheeseen siirtyminen on signaali siitä, että jokaisen kannattaa tarkistaa, onhan oma toiminta turvallista. Turvaväleihin ja maskin…