Valtuusto hyväksyi Kangasalan talousarvion 2024 marraskuun kokouksesaan


Kangasalan valtuusto hyväksyi kaupungin talousarvion vuodelle 2024 sekä taloussuunnitelman vuosille 2024-2026 kokouksessaan 13.11.2023.

Kangasalan kaupunki, valtuustosali, puhujakoroke

Kuntien rahoituspohjan muuttuminen ja useat kaupungin omista toimista riippumattomat syyt ovat johtaneet siihen, että Kangasalan pitkäjänteisesti tasapainossa ollut talous on kääntynyt voimakkaasti alijäämäiseksi. Valtuustossa keskusteltiin vilkkaasti tilanteen edellyttämästä veroprosentin korottamisesta, mikä lopulta yksimielisesti hyväksyttiin kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti. Tuloveroprosenttia korotetaan prosenttiyksiköllä eli veroprosentti nousee 8,4:stä 9,4:n, minkä jälkeen talousarvio on 11,5 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Vuoden 2024 talousarvion valmistelun lähtökohdat erosivat merkittävästi aiempien vuosien tilanteesta: valtionosuudet vähenivät 6 miljoonaa euroa, edellisten verovuosien ”verohäntien” poistuminen aiheutti 4 miljoonan euron tulojen vähenemän, uudet valtakunnalliset työehtosopimukset ja uudet vakanssit aiheuttivat liki 6 miljoonan kustannusten nousun, inflaatio lisää kustannuksia yli 2 miljoonaa euroa kaupunkitasoisesti ja Kuntien eläkevakuutuksen hyvinvointialueuudistukseen liittyvä tasausmaksu heikentää kaupungin taloutta miljoonalla eurolla.

Alijäämää on jo ryhdytty torjumaan 2,5 miljoonan euron talous- ja tuottavuusohjelmalla, jota vielä vuodenvaihteessa 2023-2024 täydennetään uudella tasapainotusohjelmalla. Tavoitteena on tarvittavien ratkaisujen tekeminen jo kevään 2024 aikana.

Kaupunginjohtaja Oskari Auvisen mukaan keinoja talouden tasapainottamiseen haetaan useilla eri tavoilla, kuten uudenlaisilla toimintatavoilla, palvelujen tason uudelleenarvioinnilla, henkilöstömäärää harkitsemalla, uusia avauksia välttäen, investointeja priorisoiden ja siirtäen.

– Kasvavan kaupungin tuottavuuden ja tehokkuuden kehittäminen on monin tavoin helpompaa kuin vähenevän väestökierteen kuntien tilanteessa. Ne eurot, joita sijoitamme kasvavan kaupungin tarpeisiin, ovat perusluonteeltaan kovin myönteinen ja positiivinen ongelma ja niiden ratkaiseminen kuuluukin miellyttävien haasteiden joukkoon, Auvinen toteaa.

Talousarviotiedote 13.10.2023