Unicef hyväksyi Kangasalan lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman


Unicef hyväksyi Kangasalan ensimmäisen lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman syyskuussa 2024. Hyväksynnän myötä Kangasala sai Unicefin lapsiystävällinen kunta -kandidaattistatuksen.

Lapsiystävällinen kunta on Unicefin kehittämä toimintamalli, joka auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja hallinnossa ja lasten arjen palveluissa. Malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja Unicefin kansainväliseen Child Friendly Cities -malliin. Jo 59 Suomen kuntaa on mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta – mallissa työ tavoittaa jo 55 prosenttia Suomessa asuvista lapsista.  

Kangasalan kaupunki pääsi vuoden 2023 alussa mukaan Unicefin lapsiystävällinen kunta -malliin. Malli koskettaa kaikkia kangasalalaisia alle 18-vuotiaita lapsia. Vuoden 2023 aikana kaupunki laati mallin mukaisen laajan nykytilan kartoituksen lapsen oikeuksien toteutumisesta. Nykytilan kartoituksen pohjalta ja Unicefin mallin ohjaamana kaupunki käynnisti toimintasuunnitelman laatimisen vuoden 2024 alussa. Toimintasuunnitelmaa laadittiin monialaisessa yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden, sidosryhmien ja kangasalalaisten lasten kanssa. Unicefin hyväksyttyä toimintasuunnitelman Kangasala pääsee käynnistämään käytännön toteutuksen lapsiystävällinen kunta -työssä.   

Toimintasuunnitelmaan on kirjattu viisi tavoitetta ja niille on laadittu useita toimenpiteitä ja mittareita. Suunnitelma pitää sisällään tavoitteita muun muassa väkivallan ehkäisystä, lasten näkemysten huomioimisesta kaupunkiympäristön suunnittelussa sekä yhteisen ohjeistuksen laatimisesta lasta koskeviin yksilöpäätöksiin. Tavoitteena on myös perehdyttää koko kaupungin henkilöstö sekä luottamushenkilöt lapsen oikeuksista. Lapset päättivät yhden toimintasuunnitelman tavoitteista ja toimenpiteet siihen. Lasten valitseman tavoitteen keskiössä on yhdenvertaisuuden, yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen kouluissa.   

Ensimmäinen toimintasuunnitelmakausi kestää kaksi vuotta. Toimintasuunnitelmakauden päätyttyä Unicef voi myöntää Kangasalle lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Lisätietoja mallista löydät myös verkkosivuilta: www.kangasala.fi/lapsiystavallinenkunta

 

 

Lisätietoja antavat Kangasalan lapsiystävällinen kunta -koordinaattorit: 

Marjut Markkinen, hyvinvointikoordinaattori marjut.markkinen@kangasala.fi 

Maiju Paajanen, osallisuuskoordinaattori maiju.paajanen@kangasala.fi