Kirkkoharjun metsänhoitotyöt ovat loppusuoralla
Työt ovat loppusuoralla ja viimeisten risujen ajo jatkuu ensi sekä seuraavalla viikolla. Hevosia voi nähdä vielä viikolla 9 jossakin päin harjun alaosaa. Puiden kuljetus puutavara autoilla alkaa harjun päältä kelien salliessa välillä Harjunsalontie näkötorni. Osa liikuntareitistä joudutaan hiekoittamaan.
Valtio ja kunnat sopuun suurten raidehankkeiden edistämisestä
Valtio ja kunnat ovat päässeet yhteisymmärrykseen Suomi-radan ja Turun tunnin junan suunnittelua edistävien hankeyhtiöiden perustamisesta sekä eri osapuolten rahoitusosuuksista. Molemmille hankkeille haetaan EU:n CEF-rahoitustukea (CEF, Connecting Europe Facility). Hankeyhtiöiden toimialana ja tehtävänä olisi raidehankkeisiin liittyvä suunnittelu ja sen rahoittaminen rakentamisvalmiuteen…
Aakkulantien pyörätien ja jalkakäytävän parantaminen sai valtion investointitukea
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt Kangasalan kaupungille investointitukea kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen. Kaikkiaan tukea myönnettiin yhteensä 12 hankkeelle 3,5 miljoonaa euroa. Rahoitus on osa liikenne- ja viestintäministeriön vuonna 2018 julkaistun Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toteutusta. ”On hienoa, että kävelyyn…
Kangasalan sosiaali- ja terveyskeskuksen 112-päivä tapahtuma 11.2.2020 klo 10-18 Kangasalan kaupunki-infossa
Tervetuloa Kangasalan sosiaali- ja terveyskeskuksen 112-päivä tapahtumaan 11.2. klo 10-18 kaupunki-infoon. (Mäkirinteentie 10, Prisman tiloissa). Mukana muun muassa Anne-elvytysnukke ja iloisia terveydenhuollon ammattilaisia.
Uusia Arkeen Voimaa -ryhmiä keväällä 2020
Covid-19 -epidemiatilanteen vuoksi kevään ryhmät toistaiseksi peruttu. Seuraa ilmoittelua uusien ryhmien alkamisesta!
Haluatko parantaa hyvinvointiasi? Tarvitsetko arkeesi lisää voimaa?