Sahalahden kirjaston omatoimikäyttö alkaa vuoden 2020 puolella

Sahalahden lähikirjastoon asennettiin keväällä 2019 lainaus- ja palautusautomaatti. Lisäksi kirjasto oli suljettuna viikon ajan kesäkuussa 2019, kun kirjaston tiloja muutettiin omatoimikäyttöön sopiviksi. Omatoimikirjastoa suunniteltaessa ei kuitenkaan osattu varautua kaikkiin teknisiin haasteisiin, joita muutoksia tehtäessä tuli vastaan. Kiinteistössä täytyy siis vielä…

Paljon ideoita talteen ympäristö- ja taideohjelmaa varten

Kangasalan kaupungin ympäristö- ja taideohjelman laatiminen on käynnissä. Ohjelmaan liittyen järjestettiin karttapohjainen kysely, jossa kerättiin ajatuksia nyky-ympäristöstä sekä paikkoihin liittyviä ideoita ja tarinoita. Kyselyn lisäksi kolmesta työpajasta saatiin runsaasti hyviä ympäristö-, taide- ja tapahtumaideoita. Kyselyn ja työpajojen tuloksia koottiin raporttiin,…

Kiinnostaisiko sinua toiminta asiakasraadissa?

Kangasalan ja Pälkäneen sosiaali- ja terveyspalvelut haluavat kehittää palvelujaan yhdessä asiakkaidensa kanssa. Asiakasraatitoiminta on yhteistyötä, avointa keskustelua ja vuorovaikutusta!

Tonttihaku 2019

Kangasalan kaupunki myy / vuokraa 3 omakotitonttia. 2 omakotitonttia sijaitsee Ruutanan Jokirannantiellä ja 1 omakotitontti Suoraman Kompankaarella. Hakuaika omakotitonteille on 3. – 29.10.2019. Lisätietoja https://www.kangasala.fi/asuminen-ja-ymparisto/asuminen-rakentaminen-ja-tontit/kaupungin-tontit/omakotitontit/syksyn-tonttihaku/ Kangasalan kaupunki myy / vuokraa Ruutanan Jokirannantieltä rivitalotontin. Rivitalotontista tulee jättää hakemus sekä esittää tontinkäyttösuunnitelma…