Kangasalan kaupunki varautuu koronarajoitusten tiukennuksiin
Hallitus linjasi neuvottelussaan 24. helmikuuta koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista ja tason kaksi käyttöönotosta.
Kaupunginjohtajan virtuaalitapaaminen tulee jälleen 10.3.2021
Ennakkokysymyksiä tilaisuuteen voi jättää sunnuntaihin 28.2.2021 saakka.
Elinympäristölautakunta esittää Mäyrävuoren alueesta luonnonsuojelualuetta
Kangasalan elinympäristölautakunta on 23.2.2021 pitämässään kokouksessa päättänyt esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki hakee Pirkanmaan ELY-keskukselta Mäyrävuoren alueen suojelua luonnonsuojelualueena.
Kaarinanpolun Katajajärven taukopaikan kunnostushanke sai valtionavustusta
Kangasalan kaupungille on myönnetty erityisavustusta Kaarinanpolun Katajajärven taukopaikan kunnostamiseen osana kuntien lähivirkistysalueiden kunnostus- ja kehittämisavustushakua. Avustuksen suuruus on 19 900 euroa ja avustuksen myöntäjänä on Uudenmaan ELY-keskus.
Ajankohtaista Kangasalan ja Pälkäneen alueen koronarokotuksista
Ajanvaraus koronarokotuksiin avautuu taas maanantaina 22.2.2021 klo 8.00 alkaen. Silloin pystyy varaamaan aikoja viikolle 8 ja 9. Rokotteita tulee Pirkanmaalle, kuten muuallekin Suomeen, vain pieniä eriä kerrallaan. Tästä syystä myös rokotusaikoja tulee jakoon pienissä erissä. Tällä hetkellä rokotusvuorossa ovat…