Lamminrahkan ensimmäiset kadut ja eritasoliittymä on avattu yleiselle liikenteelle
Lamminrahkan valmiit katuosuudet ja Lamminrahkan eritasoliittymä Lahdentiellä (vt12) on avattu yleiselle liikenteelle. Eritasoliittymä ja valmiit katuosuudet ovat tähän asti olleet vain työmaaliikenteen käytössä.
Attendo irtisanonut kuntien ja kuntayhtymien hoivasopimuksia
Irtisanomiset eivät vaikuta asukkaiden asumiseen tai hoivaan. Asukkaat saavat tarvitsemansa palvelut myös jatkossa.
THL suosittelee syystalvella 2022 uutta koronan tehosterokotusta
THL suosittelee syystalvella 2022 uutta koronan tehosterokotusta sairastetuista taudeista riippumatta kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille.
Tehosterokotteen voi ottaa tulevalla syyskaudella, kun edellisestä rokotuksesta tai taudin sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Thl suosittelee, että rokote annetaan pääasiassa marras-joulukuussa yhtä aikaa influenssarokotteen kanssa. Koronan tehoterokotteelle voi varata halutessaan ajan 3.10. 2022 alkaen.
Terveyspalvelujen tekstiviestipalvelussa häiriö (häiriö ohi)
Tietojärjestelmähäiriön vuoksi keskiviikkona 28.9.2022 terveyspalveluista osalle asiakkaista lähetetyistä tekstiviestiesteistä, esimerkiksi ajanvarausmuistutuksia, eivät ole menneet perille. Vika korjattu. Pahoittelemme häiriötä.
Jätteenkuljetuksia on kilpailutettu uudelleen Pirkanmaan Jätehuollon alueella
Pirkanmaan Jätehuollon tiedote 22.9.2022 Jätteenkuljetusten uusia urakoita alkaa lokakuun alussa Pirkanmaan Jätehuollon toimialueella. Kuljetuksia kilpailutettiin uudelleen 23 alueella urakkakausien päättymisen vuoksi. Osalla asukkaista jäteastian tyhjennyspäivä tai tyhjennysviikko voi muuttua totutusta syksyn aikana. Kaikki jäteastiat käydään tyhjentämässä, vaikka ajankohta muuttuisi eri…