Kangasalan uusi kaupunkistrategia valmistui
Valtuusto hyväksyi Kangasalan kaupunkistrategian 2029 kokouksessaan 9.5.2022.
Kaupunginjohtaja Oskari Auvisen mukaan Kangasalan kaupungin uusittu strategia katsoo rohkeasti tulevaisuuteen ja huomioi nopeasti kasvavan kaupungin kehittämisen muuttuvassa toimintaympäristössä. Liikkuvan ja harrastavan kaupungin nostaminen uutena asiana päätavoitteiden joukkoon vastaa luottamushenkilöiden ja kaupunkilaisten valmistelun kuluessa esittämiin näkemyksiin. Tavoite hiilineutraalin ja kestävän tulevaisuuden kaupungista vahvistaa kaupungin sitoutumista monipuolisten ilmastotavoitteiden toteuttamiseen.
– Tämä strategia on yhdessä tehty, seuraavaksi ryhdymme toteuttamaan strategiaa askel kerrallaan koko konsernin toimenpiteillä. Tavoitteiden tarkentaminen ja mittarointi tapahtuu osana talousarvioprosessia ja uudet tavoitteet ovat saman tien käytössämme, kun valmistelemme vuosien 2023-2025 talousarviota ja suunnitelmaa, Auvinen sanoo.
Kaupunkistrategian valmistelun aikana laajassa vuoropuhelussa vahvistui ajatus siitä, että kaupungin visiona säilyy yhä Hyvinvoiva ja kehittyvä kesäpäivän kulttuurikaupunki. Visio kuvastaa edelleen erinomaisesti tahtotilaamme tulevina vuosina. Oksalla ylimmällä -slogan on myös ajaton ja jatkaa edelleen mukana.
– Strategiaa on rakennettu vuoden ajan laajassa yhteistyössä. Uutena elementtinä työskentelyssä valtuustolla oli yhteinen iltakoulu Nuorisovaltuuston kanssa. Mahdollisimman laaja osallistuminen strategian laadintaan on auttanut ottamaan erilaisia tarpeita huomioon. Hyväksymisen jälkeen alkaa strategian toteuttaminen. Siihen työhön tarvitaan meitä kaikkia, niin politiikkaa kuin henkilökuntaa -tehdään työ yhdessä!, kannustaa Kangasalan valtuuston puheenjohtaja Hanna Laine.
Uuden kaupunkistrategian tavoitteet ovat:
- Elinvoiman edellytykset kunnossa
- Hiilineutraali ja kestävän tulevaisuuden kaupunki
- Hyvinvoivat ja terveet kaupunkilaiset
- Kasvun ja oppimisen edelläkävijä
- Liikkuva ja harrastava Kangasala
- Osaava, hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö
- Osallistava ja palveleva, sujuvan arjen Kangasala
- Tiivistyvät taajamat ja mahdollisuuksien maaseutu
- Tuottava ja tehokas kaupunkikonserni.
Jokaiselle kaupunkistrategian tavoitteelle on määritetty joukko tarkempia toiminnallisia tavoitteita, jotka kuvaavat konkreettiset toimenpiteet kunkin tavoitteen saavuttamiseksi. Esimerkiksi elinvoiman edellytyksien parantamisen keinoiksi on todettu keskustan kehittäminen yhdessä yrittäjien kanssa, erilaiset liikennehankkeet ja yritysten tukeminen osaavan työvoiman saamisessa.
– Kaupunkistrategian valmistelu on parhaimmillaan yhteistä ideointia, haaveilua sekä parviälyä. Ajatellaan asioita hiukan pidemmälle kuin talousarviokausi ja painetaan Kangasalan tulevaisuuteen oma sormenjälki, strategiavalmistelua koordinoinut hallintojohtaja Jonna Sillman-Sola kuvailee.
Kuvitettuun strategia-asiakirjaan voi tutustua tästä
Lisätiedot:
Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, p. 040 133 6311
Hallintojohtaja Jonna Sillman-Sola, p. 050 364 6127
Valtuuston puheenjohtaja Hanna Laine, p. 040 728 9342