Kangasalan torin yleissuunnitelma on valmistunut


Yleissuunnitelman tavoitteena oli uudistaa torialue kaupunkilaisten olohuoneeksi, toimivaksi kauppapaikaksi ja monien tapahtumien toiminta-alueeksi. Torisuunnitelma tuo keskustaan kaivattua vihreyttä, aktiivisuutta ja tilaa oleskelulle. Yleissuunnitelma viedään päätöksentekoon alkuvuodesta 2024.

Havainnekuva torialueesta. Kuva: Ramboll Finland Oy.

Kangasalan keskusta-alue on kehittynyt lähivuosina useiden rakennushankkeiden myötä. Uudistuva keskusta tarvitsee sydämekseen viihtyisän ja vetovoimaisen torialueen. Uuden torisuunnitelman avulla keskustaan tuodaan lisää kaivattua vihreyttä, leikkisyyttä ja aktiivista ympäristöä. Yleissuunnitelman laatimisesta vastasi Ramboll Finland Oy.

Vehreyttä, tapahtumia ja tilaa oleskelulle

Torimyynti ja tapahtuma-alue sijoittuvat torin pohjoisosaan. Eteläosa painottuu oleskeluun ja torin eteläisenä päätteenä on toiminnallinen ja näyttävä vesielementti. Torialue kivetään. Kiveyspinnoissa käytetään pääosin graniittikiveä, jonka värisävyt ovat hillittyjä.

Nykyinen torialue on ollut osittain pysäköintikäytössä. Uudessa torisuunnitelmassa alue haluttiin ottaa tori- ja oleskelukäyttöön. Viihtyisiä istumapaikkoja on pyritty luomaan sijoittamalla erilaisia istumapaikkoja puiden varjoon ja istutuksien yhteyteen. Kaivattua vihreyttä on tuotu torialueelle puuistutuksin sekä monilajisin pensas- ja perennaistutusaluein. Torin pohjoisosaa koristaa katettu lava, johon yhdistyy oleskelutilaa.

Torin itälaidalla on tilavaraus asemakaavan mukaiselle liikekeskukselle, jonka pohjoispäätyyn sijoittuu katutasosta avoin katettu myyntialue. Liikekeskuksen edustalle on varattu tilaa tulevien yritysten terasseille.

Torille on helppo saapua

Tulevalle torille on helppo saapua jalan ja pyörällä. Pyöräilijöitä varten torin laidoilta löytyy kolme pyöräpysäköintikatosta ja pyörien huoltopiste. Torin asiointipysäköinti on osoitettu Torikadulle ja torin itäreunalle, jossa on myös taksipaikkoja ja liikuntaesteisten pysäköintipaikkoja. Keskustan kehittämisen ja torisuunnittelun lähtökohdan mukaisesti pidempiaikainen pysäköinti ohjautuu lähellä sijaitsevaan pysäköintihalliin.

Lisätietoja:

Tutustu yleissuunnitelman yksityiskohtiin Kangasalan keskustauudistuksen verkkosivuilla.

Sakari Filpus, suunnitteluinsinööri, Kangasalan kaupunki
Puh. 044 481 3010, sakari.filpus(at)kangasala.fi