Euroopan liikkujan viikko Kangasalla 16.-22.9.


Kangasalan kaupunki osallistuu vuosittain vietettävään Euroopan liikkujan viikkoon, joka tänä vuonna järjestetään 16. – 22.9. 2024.

Euroopan liikkujan viikko on jokavuotinen mahdollisuus pohtia oman arjen liikkumisvalintoja. Tämän vuoden Liikkujan viikolla kannustetaan miettimään, miten omaan arkeen voisi lisätä kulkutapoja, jotka ovat sekä kestäviä että ottavat huomioon muut liikkujat.

Teemaviikko näkyy Kangasalla monin tavoin. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa kannustetaan kaikkia kulkemaan päiväkotimatkat kävellen tai pyörällä sekä käyttämään varhaiskasvatusyksiköiden pihoja myös iltaisin koko perheen voimin. Jokainen kaupungin varhaiskasvatusyksikkö (lukuun ottamatta Harjunsalon vuorohoitoyksikköä) on mukana Liikkujan viikon tempauksessa, jossa jokaisen yksikön pihalta voi löytää jonkin liikunnallisen tehtävän. Tehtävät löytyvät joko qr-koodien takaa tai paperisena ohjeena näkyvältä paikalta pihasta.

Torstaina 19.9. klo 10-12 kaupunki-infossa (Mäkirinteentie 10, Prismakeskus) järjestetään joukkoliikenteen keskustelutilaisuus ja paikalla on tavattavissa Kangasalan kaupungin liikennesuunnittelija Tuomas Kähkönen. Lisäksi klo 15-17 järjestetään retkeily pop-up jossa paikalla on Kangasalan Latu ry:n puheenjohtaja Antti Nikkinen kertomassa vinkkejä luonto-ja retkeilykohteista sekä Kangasalan Latu ry:n järjestämistä retkistä ja tempauksista.

Kaupungin viraston (Kunnantie 1) taakse toteutetaan heijastinpuu pe 20.9., jolloin kaupunkilaisilla on mahdollisuus käydä hakemassa itselleen heijastin tai vaihtoehtoisesti käydä ripustamassa puuhun itselle ylimääräiset heijastimet muiden iloksi. Heijastinpuu on kaupunkilaisten ilona koko viikonlopun.

 

Euroopan liikkujan viikko on esillä myös kouluissa ja liikuntapalveluissa.

Teemaviikko päättyy perinteeksi muodostuneeseen Auton vapaapäivään 22.9.