Vaikuta Mobilian alueen kehittämiseen ja vastaa kyselyyn


Mobilian alueen kehittämiseksi luodaan ideasuunnitelmaa. Asukkaiden näkemyksiä alueesta kerätään kyselyllä elokuun loppuun asti.

Mobilian leikkipuisto. Kuva: Kangasalan kaupunki.

Kangasalan kaupunki kehittää Mobilian aluetta. Alueelle luodaan ideasuunnitelma, jonka pohjalta Mobilian ulkoalueita muokataan jatkossa nykytarpeita vastaaviksi. Alueella on tällä hetkellä monipuolista virkistys- matkailu- ja tapahtumatoimintaa. Runsaiden kävijämäärien vuoksi muun muassa parkkitila alueella on ajoittain ruuhkautunut. Mobilia toimii myös vesilläliikkujien tärkeänä lähtöpaikkana. Esimerkiksi veneilyn, uistelun ja vesiliikunnan määrä lähivesistössä on lisääntynyt.

Paikallisten toiveita, ideoita ja käyttäjäkokemuksia Mobilian alueesta kerätään nyt kyselyllä, joka on avoinna 12.8.-31.8.2024. Kyselyn tuloksia hyödynnetään ideasuunnitelman luomisessa.

Ideasuunnitelmassa määritellään tilanjako erilaisten toimintojen välillä. Lisäksi suunnitellaan Auton ja tien museo Mobilian piha-alueen ja lähiympäristön viheralueet, ranta-alueet (pois lukien venesatama), uimaranta, leikkikenttä, kesäteatterin alue, kulkuväylät, pysäköintipaikat ja valaistus. Alueen kesäteatteri on uudistettu hiljattain ja myös venesatamaan on tehty perusparannus, joka valmistuu loppuvuodesta 2024.

Ideasuunnitelma valmistuu joulukuussa 2024.  Suunnittelukonsulttina työssä toimii Ramboll Finland Oy.

Vastaa kyselyyn Mobilian alueen kehittämisestä tästä linkistä

tai skannaamalla kyselyn QR-koodi puhelimellasi:

Mobilian alueen kehittämiskyselyn QR-koodi.

Kyselylinkki löytyy myös Osallistu- ja vaikuta sivuilta.

Lisätietoja:

Milla Santalehto, suunnittelija, ulkoalueyksikkö
p. 044 481 3009, milla.santalehto(at)kangasala.fi