Pro Kangasala -mitali Kangasalan VPK:lle


Kangasalan kaupunginhallitus on myöntänyt Pro Kangasala -mitalin Kangasalan Vapaaehtoinen Palokunta ry:lle (VPK) osoituksena pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä Kangasalan kaupungin hyväksi. Mitali luovutettiin Kangasalan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2023.

Kangasalan Vapaaehtoinen Palokunta on Suomen vanhimpiin kuuluva vapaaehtoispalokunta, ja se aloitti toimintansa jo vuonna 1880.

Kangasalan VPK on merkittävä osa alueen pelastustoimen palveluja. Se tuottaa pelastustoiminnan tehtäviä viiden minuutin lähtöajalla kaupunkilaisten turvaksi Pirkanmaan Pelastuslaitoksen kanssa solmittuun sopimukseen perustuen. Vuosittain hälytystehtäviä on 150-200 ja harjoituksia useita kymmeniä.

Pelastustoimen palvelujen lisäksi VPK järjestää monipuolista toimintaa, kuten harjoituksia, retkiä, kilpailuja, koulutuksia ja tapahtumia. VPK tarjoaa osastojensa kautta hyvän harrastuksen kaiken ikäisille palokuntatoiminnasta kiinnostuneille. Hälytysosaston lisäksi yhdistyksellä on nuoriso-, nais-, veteraani- ja sukellusosastot sekä urheilu- ja eräjaos. Jäseniä yhdistyksellä on noin 200 ja hälytyskelpoisia palomiehiä noin 40.

Pro Kangasala -mitalin myöntää kaupunginhallitus. Mitali voidaan myöntää henkilölle tai yhteisölle, joka erityisen ansiokkaasti on toiminut kunnallisella, taloudellisella, kulttuurin tai muulla toiminnan alalla Kangasalan kaupungin hyväksi taikka muuten erityisistä ansioista tieteen, taiteen tai liikunnan piirissä.

Pro Kangasala –mitali on hopeasta valmistettu kaupungin vaakuna-aiheinen mitali, jonka on suunnitellut kuvanveistäjä, rehtori Mauno Juvonen vuonna 1986.

Lisätietoja:

Johdon sihteeri Marja Mielonen, p. 040 133 6547, marja.mielonen@kangasala.fi