Huutijärven Tredun purkutöissä löytynyt aikakapseli kätkee sisäänsä viestin vuosikymmenten takaa


Huutijärven entisen ammattikoulurakennuksen purkutöissä löytynyt aikakapseli. Kuva: Kangasalan kaupunki.

Huutijärven vanha ammattioppilaitoskiinteistö jäi tyhjilleen, kun Tredun Kangasalan toimipiste aloitti uusissa toimitiloissaan Pikkolassa. Huutijärven entinen Tredun opetuskiinteistö siirtyi kaupungin omistukseen 11.9.2018 allekirjoitetulla kauppakirjalla. Vanha rakennus päätettiin purkaa ja alueelle suunnitellaan uudenlaista käyttöä.

Purkutöiden aikana löydettiin aikakapseli, kun kaivinkone osui metallilieriöön, joka aikoinaan muurattiin ammattikoulun perustuksiin.

Rakennusten peruskiviin on vuosikymmenten ajan muurattu viestejä tulevaisuuteen tulevien sukupolvien löydettäviksi ja perinne elää edelleen. Usein rakennushankkeen alkaessa työmaalla järjestetään peruskiven muuraustilaisuus

Aikakapseli kertoo ajankuvasta ja sinne laitetaan esineitä ja asioita kuvaamaan paikallisille ihmisille merkittäviä asioita. Kangasalan Sanomien arkistotietojen perusteella Huutijärven purkutöissä löytyneen lieriön sisältä pitäisi löytyä ainakin tietoja ammattikoulun perustamisesta ja sen ajan Suomesta, jossa presidenttinä oli Urho Kekkonen.

– Ilmassa on historian havinaa nyt, kun entisen ammattikoulun historia Huutijärvellä päättyy rakennusten purkamiseen. Aikakapselin muuraminen perustuksiin on mukava perinne, sanoo rakennuttaja Timo Harra.

Tarkempaa tietoa aikakapselin sisällöstä ei vielä ole, sillä metallilieriö on hitsattu umpeen ja tiettävästi sen eristeenä on käytetty 1960-luvulla yleisen tavan mukaisesti asbestinauhaa.

– Itse emme voi kapselia avata, vaan sen käsittelyyn tarvitaan asbestin käsittelyyn erikoistunut ammattilainen. Ehdottomasti kyllä haluamme saada kapselin avattua ja selville, että mitä kapselista löytyy ja millaisessa kunnossa sisältö on, toteaa rakennuspäällikkö Merja Saarilahti.

– Mielenkiinnolla siis jäämme odottamaan, mitä löytyy ja palaamme aiheen äärelle silloin.

Aikakapselin pinnassa näkyy kaiverrettu teksti, jossa lukee:

Kangasalan ammattikoulun kuntainliitto

Peruskiven muuraus 24.10.1960 klo 15.30

Pääurakoitsija Rak. liike Aaro Havia Oy

Sähkötyöt Oy Kangasalan Sähkö

Vesi ja lämpöjohtotyöt Putkityöliike A. Kujansuu

Kaupungin YouTube-kanavalla katsottavissa olevalla videolla ”Kangasala rakentaa 1960-1965”, näkyy tallenne ammattikoulun peruskiven muurauksesta ja lieriön täyttämisestä. Kyseinen taltiointi alkaa otsikolla ”Ammattikoulu” nimetystä kohdasta.

Huutijärven vanhan ammattikoulun purkutyöt aloitettiin keväällä. Kuva: Kangasalan kaupunki.

 

Ammattioppilaitos rakennettiin vuonna 1960, mutta laajennuksia on tehty vuosina 1972–1975, 1984–1975 ja vuonna 2005. Kuva: Kangasalan kaupunki.

Kesällä 2022 entisen ammattikoulun alueella järjestettiin Kangasala Street Art -tapahtuma, jolloin purettaviin rakennuksiin taiteiltiin monenlaisia graffiteja. Kuva: Kangasalan kaupunki.