Tapahtumat lähtien
Tulevat Tapahtumat
Valkeakoski-opiston Sahalahden maalausryhmän kesänäyttelyn Matkamuistoja / Muistikuvia teemana ovat elämän varrelta mieleen jääneet asiat – muistikuvat ja matkamuistot – eletyn elämän tärkeät hetket.
Valkeakoski-opiston Sahalahden valokuvaajien näyttely
Kesäkuussa Sahalahden museomakasiinilla on esillä Valkeakoski-opiston Sahalahden valokuvausryhmän teoksia ja digitaalinen kuvashow.
Emmi Tavela on Tampereelta kotoisin oleva kuvataiteilija (TaM), joka asuu ja työskentelee Porvoon ulkosaaristossa. Näyttely koostuu temperamaalauksista ja installaatiosta, ja sen keskeinen teema on mielenmuutos. Teoksissaan hän pohtii ajan rajallisuutta ja valintojen seurauksia, erityisesti erehdyksen ja eksymisen näkökulmasta.
Hanna Rissanen on turkulainen kuvataiteilija, kuvataideopettaja ja kuvataideterapeutti, joka työskentelee pääasiassa maalauksen keinoin. Hänen värikylläiset työnsä syntyvät luonnossa kulkemisen lomassa tehdyistä havainnoista ja pohdinnoista. Näyttelyn koostuu alumiinille, kankaalle ja puulle akryylein, öljypastellein ja liiduin maalatuista teoksista, joita on myös raaputettu ja kaiverrettu.