Mitä kokeilu tarkoittaa perheille?
- Lapsen osallistuminen kokeiluun perustuu suostumukseen. Koeryhmään valittujen lasten huoltajien täytyy tehdä hakemus kokeiluun. Esiopetus on perheille maksutonta.
- Kokeiluun osallistuville lapsille kaksivuotinen esiopetus on velvoittavaa nykyisen esiopetuksen tavoin. Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu kaksi vuotta kestävään kokeilutoimipaikassa järjestettyyn esiopetukseen. Mikäli lapsi ei osallistu esiopetukseen kokeilupaikassa, huoltaja huolehtii esiopetuksen toteutumisesta muulla tavoin esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, kerhossa tai kotona.
- Vuorohoidon esiopetuksen toteuttamista määrittelevät lapsen ja perheen vuorokausi- ja viikkorytmi. Osa esiopetuksesta toteutetaan ryhmämuotoisena vertaisryhmässä ja osa iltaisin ja viikonloppuisin.
- Vaikka perhe ei hakisi heille osoitetun kokeilutoimipaikan kaksivuotiseen esiopetukseen, lapsi kuuluu edelleen kokeilun koeryhmään ja hänestä tallennetaan kokeilun osallistumistietoja Opetushallituksen hallinnoimaan kokeilurekisteriin. Näin saadaan arvokasta tietoa perheiden palveluvalinnoista.
- Kokeiluun osallistuvat lapset rinnastuvat Kelan etuuksissa 6-vuotiaana esiopetukseen osallistuviin lapsiin. Jos lapsesta maksetaan kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea, tulee perheen ilmoittaa kokeiluun osallistumista Kelalle. Ilmoittaminen käy helpoiten Kelan sähköisessä asiointipalvelussa. Näin ilmoitat muutoksista, jotka vaikuttavat lastenhoidon tukiin.