Kangasalan torin taideteoksen taiteilijat valittu – luonnosvaiheeseen jatkaa neljä ehdokasta
Kangasalan keskustan uudistuvalle torille sijoittuvan taideteoksen toteuttajaa haettiin loka–marraskuussa avoimella portfoliohaulla. Määräaikana saatiin 68 laadukasta hakemusta, joiden joukosta valittiin neljä taiteilijaa tai työryhmää rinnakkaiseen luonnostilaukseen. Valitut taiteilijat ovat Kirsi Kaulanen, NEON, Tiina Raitanen ja työpari Jani Rättyä & Antti Hiltunen.
Valoharju – Valotaidetapahtuma Kangasalle joulukuussa
Joulukuun 18.–20. päivä Kangasalla pääsee kokemaan valotaidetta, kun Valoharju-teos valaisee Kirkkoharjua. Valoteos toteutetaan osana Kangasalan kaupungin osallistavaa budjetointia. Kaupunkilaiset äänestivät valotapahtuman kolmen suosituimman vaihtoehdon joukkoon.
Taidetila Terran ja Sahalahden museomakasiinin vuoden 2025 näyttelyohjelmisto on julkaistu
Taidetila Terrassa ja Sahalahden museomakasiinissa nähdään vuonna 2025 jälleen laaja kirjo kuvataiteen eri muotoja. Näyttelyt käsittelevät muun muassa valon ja energian matkaa, feminististä kritiikkiä, tilaa ja luonnon monimuotoisuutta. Luvassa on monipuolisesti maalaustaidetta, veistoksia, grafiikkaa, piirustuksia sekä valokuvia.
Kangasalan Lumoava Joulu avataan lauantaina 30.11.
Kangasalan joulutapahtumien aika alkaa virallisesti lauantaina 30.11. perinteisellä joulunavauksella. Joulunavaustapahtuman järjestävät yhteistyössä Kangasalan Yrittäjät ry, Kangasalan kaupunki, Visit Kangasala ja Kangasala-talo. Kangasalan joulun avaajana toimii kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hanna Laine.
Samalla avautuu toista kertaa Kangasalan viehättävä Joulukylä, jossa voi tehdä jouluisia ostoksia aina 22.12. saakka. Kangasalan Lumoava Joulu sisältää kymmeniä jouluisia tapahtumia eri puolilla kaupunkia, perinteisistä myyjäisistä lapsiperheiden tapahtumiin ja konsertteihin.
Kangasalan nuorisovaltuuston haku on käynnissä 4.-24.11.2024
Kiinnostaisiko sinua edistää nuorten asioita Kangasalla? Entä haluaisitko oppia lisää yhteisiin asioihin vaikuttamisesta kaupungissa? Oletko 13-18 vuotias kangasalalainen tai Kangasalla opiskeleva nuori? Kangasalan nuorisovaltuusto hakee uusia jäseniä joukkoonsa! Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta vaikuttamisesta, innokas asenne riittää!